Tämä
on yhden Maan tarinan – yhden perheen tarinan – aika ja paikka,
missa ihminen menetti oman yhteyteen maan kanssa. Tämä on tarina
tästä paikasta – eteisyys uuden ja vanhan välillä. Uudet
tarvitsevat sitä, mitä heillä ei ole täällä – juuria. Maan
nimen kantaminen luo yhteykseen ja antaa juuret. Kun oikean nimiset
ihmiset lähtevät säilyy maa, jota kukan muu ei voi omista, koska
he eivät kanna sama nimeä maan kanssa – se, jolla oli, ei halunut
itsellesi – hän ei hyväksynyt oma tietä. Toiset eivät voi
edetä, koska heillä ei ole mitään annettavaa- maa ei ole heidän
omansa. Maata on myyty ja ostettu, mutta ei ole ottetut vastaan –
ei ole sidottu Maahan – ihminen ei ole kykenenyt itsesi, täällä
tämän maan päällä, rakastaa. Rakkaus ei kadonnut, sitä ei
löydetty, koska ei ollut eikä ole aikaa pysähtyä, että olla
itsesi kanssa.
Kallioiden
sisällä on muistoja, jotka puhuvat ajan myötä, ihmisten
tarinoita, ihmisten tarinoissa. Täällä, tässä paikassa, on
tuskallisia haavoja – menneitä hetkia, joita ei ole vielä irti
päästetty, koska näitä tarinoita edeenpäin ei kerrota ja ikään
kuin niitä ei muistettaisi, mutta he ovat paikan energiassa ja
nimessa. Se, josta ei puhuta, on edelleen olemassa, koska tarina elää
ja jatkuu. Se, mikä oli eilen, on tänään samassa paikassa –
uudet tulokkaat ja vanhat asukkaat pelaavat yhä uudestaan,
toisteassa uudelleen vanhan tarinan, että nykypäiväna toisesta
näkökulmasta katsoen liuotta vanhan tarinan.
Isänsä
tunsi maa olevan MINUN OMANI – hän ei jakanut sitä, koska maa oli
hänen omaisuutensa – hänen vahvuutensa, juuret ja siteensä
itsensä kanssa. Maa oli hänen ainoa aarteensa, mitä hän hallitsi.
Maa seisoi paikallaan yhdessä paikassa – hän näki itsensä maan
kanssa – poikalla ei ollut siellä paikkaa. Poika ei voinut kotona
tehdän sitä, mitä olisi sitonut hänet maahan – hän pystyi vain
käyttämään maata. Poika ei saanut sitä, mitä tarvitsi itselleen
– tunneta Maan rakkauta. Rakkauden puute on tyhjyytä ihmisessä.
Ilman rakkauta ei ollut hyvä olo, huomenna ei riippunut pojan
olemassolosta – häin ei oppinut ottamaan vastuuta. Se, joka on
juurtumaton ottaa ja käyttää, ei jaa itseään, koska hänelle ei
ole väliä sillä, kestääko se, mikä välityy ihmisten
välityksellä – tänä on hänen aika ja tämän aikana ei ole
ollut eilinen päivä eikä tule huomista. Isänsä piti maan
itselleen - maa ei yhdistänyt, vain erotti – siunaus muuttui
rangaistukseksi.
Maa
on ottetu ja annettu käytettäväksi, että otta OMA – käytetään,
koska ollan tänä olemassa ja kaikki kuuluu ihmiselle. Käyttäes
katsotaan sitä, mitä ihminen tarvii maalta – ei tarkastella
kokonaisuuta eikä sitä, mitä maa tarvitsee. Käytämällä otetaan
tämä mitä tarvitaan – se on yksipuolinen – maasta tule
työkalu. Kun ihminen kunnioita siteitä ja elämän liikettä,
sitten hän pitää energian liikkeesssä – ensin on annettava
maalle – rakastaa omaa Maanhansa, joka kuuluu kaikille.
Rakaudessa
kävelevä ihmine pitää, koska hän on olemassa tänään, hän ei
omista, hän pitää huoltaa, että maa on myös huomenna olemassa.
Jos kaikki on MINUN OMANI, niin siellä ei ole huomispäivä, vain
ainoastan tänäpäivä, joka kestaa ikuisesti – koku yhden ihmisen
aika. Isä oli ja omisti, mutta hän ei halunnut välittää sitä
eteenpäin, koska se olisi tarkoittanut luopua omasta. Ilman
rakkautta siitä tuli velvollisuus pitää maata, jännitys ja keveys
katosivat, vain vaikeudet pysyivät – tulosta ehkä huomispäivä
ei ollut enää tarpeellinen itselleni – tänäpäivä jatkui ja
sen sisällä piti selviytyä.
Sinä,
joka kävelet Maan päällä tänään, olet vastuussa siitä, mikä
on olemassa tänään. Sinä pidät sen ja annat sen eteenpäin –
Sinä olet ottanut vastuun, jos tiedät että huominen on olemassa.
Marianne
19.03.2020.v
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti