LENTON LÄHETETTYJÄ TARINOITA

Marianne Umborg settimised - energeetiline päevaraamat

tiistai 3. maaliskuuta 2020

Oikean huomion merkitys



Kääntäjää käänsi


Aikakautemme avainsanoja ovat masennus ja stressi, joiden takana on pitkäaikainen aidon huomion puute. Luulemme, että nykyajan ihminen saa yli kyllin huomiota, ollessa aina näkyvillä julkisesti uskoen, että häntä aina nähdään. Ihminen haluaa huomiota, mutta tarvitsee juuri aitoa huomiota. Ilman sitä hän kuihtuu ja vajoa syvään peruspelkojen kuiluun. Hän ei poistu sieltä ennen, kun hän saa takaisin elämänhallinnan.

Ihminen kontrolloi itsensä, jotta hän voisi olla oikeasti paras. Jos hän kokee sen olevan epäriittävän, hän tuntee itsensäkin todella epäriittoisaksi. Mitä hän voisikin tehdä, kun havaitsee, että hän ei kykenekään luomaan itsellensä tulevaisuutta? Hän on hukassa, eikä tajua, mitä ja miksi hänelle tapahtuu. Ihminen jähmettyy ja pysähtyy, välttääkseen tunnekuohua ja seuraavia tekojansa. Hänen mielestänsä millään ei ole mitään järkeä, jos huomisesta puuttuu toivo ja tulevaisuus.

Huomio on, kun valuutta, jonka avulla ihminen saa maailmalta sitä, mitä itse ei kykene ehkä hetkellä saavuttamaan eli turvallista tulevaisuutta ja uskoa huomiseen. Aidon huomion saamiseksi täytyy hänen kontrolloida itseään, jotta hän voisi antaa itsestänsä parasta ja sitä kautta hallita/kontrolloida maailmaa. Ihminen uskoo, että maailma antaa vastineeksi hänelle takaisin tarvitsemansa. Näin ollen täytyy löytää oikeat keinot, miten hän saisi juuri sitä, aitoa huomiota.

Tarina jatkuu ...


Marianne

03.03.2020.v

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti