LENTON LÄHETETTYJÄ TARINOITA

torstai 26. maaliskuuta 2020

Tämä aikaa menee myös ohi


Vaikkaa se voi näyttää meille tänään, että aika jolloin tunnet olosi turvalliseksi ja voit olla ihmisten kanssa, istuu vierekkäin ja kertoa tarinoita, on tietämättään aikojen etäisyydellä. Tänään on oikea hetki rajata viiva ja oman olemuksessasi pysyä, koska on iso pelko näkymäton edessä, joka voi olla, aivan hiljaisena, muiden sisällä ja muuttaa meidän elämämme tietämättömyydeksi.


Nykypäiväämme voidaan verrata työn tekemiseen, mitä teemme itselemme ja rakkaillemme. Työskentelemme itsemme kanssa rajojen pitämiseksi ja sääntojen noudattamiseksi. Me teemme sen siksi, että huomenna olisi olemassa ja me itse olisime siellä olemassa.


Kun meidän esi-emät ja esi-isät tekivät koko pitkän viikon työtä, sitten lauantai-ilta he eivät jääneet kotiin, koska he olivat väsyneitä, vain he lähtivät yhdessä kylään, että olla muiden ihmisten kanssa – he halusivat tansii, laula, kuunnella ja kerroa tarinoita. Oleminen muiden kanssa oli heille ruokaa oman sielulle.

Sanotaan, että nyt, huonemme ja talomme vangitsemisessa meistä tule toine ja Maailma ei ole koskaan enää sama. Oikea, eilen on jo ohi ja tänään ohitta, mutta ei koskan ole ollut, että ihmine ei halunnut olla muiden kanssa. Ja tarinat ovat ollut ihmisten kanssa kaikkialla, missä ihmiset ovat ollet osan oman ajasta kiinni ja paikallaan, Tarinat pitivät tämän ajan hengissä, kun he kertoivat siitä, mitä oli ollut ja vaikka ihmisen sielussa oli pelkoa, silloin tarinossa oli toivoa, että pimeitä päiviä seuraa täysin erilainen ja valkoisempi aika – vapauden aika.

Vaikka emme tiedää tänään, milloin olemme oman nykypäivästä vapana ja voimme todella olla yhdessä, sittein jossain vaihessa tämä lauantai tulee ja me olemme taas yhdessä. Tämä paikka on täällä sitä varten, että me voimme jakaa tarinamme ja vaikka emme tänään istu nuotion vieressä, olemme kuitenkin yhdessä – olemme vain yhden napsautuksen pääsä toisistaan – olemme valmiita kuuntelema toistensa tarinoita, jotka kertoivat meille, että kaikenlaisia aikoja on ollut olemassa ja niin me tiedämme, että myös täma aika on loppumassa ja uusi päivä saapuu.

Marianne

26.03.2020.v



tiistai 24. maaliskuuta 2020

Menneisyyden tarinan tausta





Menneisyyden päätokset ovat edelleen elossa, ihmiset pelavat toistuvien kuvioiden avulla, että löytäes tarinan alkuu ja kävellessä tarinassa eteenpäin, löydä ratkaisu vanhan tarinan päätumiseen – odotukset ja päätokset – rauha tulee sydämeen ja kun aistit rauhoittuvat saapuu, yhdessä uuden alu kanssa, selkeys, koska aikakausien tarinaa ei tarvitse enää pitää hengissä ...


Aikojen takana,
aikan sissällä,
asui ja oli kerran mies,
joka hallitsi,
koska maan omisti.
Mies löysi naisen
sai itselleen poikaansa,
mutta aikojen tuuli
heidät erotti.

Miehellä oli nimi ja hänellä oli maa.
Miehellä oli, mutta ei ollut poika,
maa oli ilman perillistä -
ei ollut ketään oikealla nimellä,
kenelle se välitää.
Mies ei koskan saanut selville,
miksi nainen ei tullut takaisin
eikää hänelle jäänyt poikaa.
Miehen tuskallinen sydämeni jäätyi
ja mies oman Maailmani
itse sulki itseesi -
hän oli omistaja,
sillä vain hänellä oli nimi.

Aikojen korusta yksi linkki katkesi,
ellei mies ottanut oman paikka
eikä pitänyt sohihtua kädessään -
hän ei välitänyt olemassa olevaa.
Tässä paikassa ja maan päällä
vanhat asukat pitäivät oman itselleeni.
Tulokkat voisivat tulla,
he saivat luvan käyttää,
mutta maa ei ollut heidän
ja nimi ei voinut olla heidän omansaa -
etäisyys vedettiin ihmisten välillä.

Tajusin kuvioiden taikuuta,
kun katsoin ylös polulta
ja sirpalet yhdeksi kuvaksi yhdistin.
Tajusin että olin ollut
vain yksi näyttelijä esituksessä
Kuvion katsoessa ja aikoijen sisällä
läpi tarinoiden takaisin kävelesin,
mennisyyden itse läpi eläisin -
avaimet olivat Isä ja Poika – Mies.
Kokkoja maahan sytytin,
jäätä sulauttamalla maan heräsin,
vaimo pojan kanssa
kotiin takaisin johtaisin.

Nimet ovat sanoja tarroissa,
että erotta ja tekemällä niin
väärin tai oikein osoittaa -
kaikkien nimiensä takana
ihminen on Ihminen.
Maata voidaan kirjeillä ja rekistereillä
pitää omaksi,
mutta oikeasti on merkitystä,
kuka todella rakasta tätä Maata,
jossa kävelee ja asuu.
Se nimen saa omistaa,
kuka oma Maata
oman sydämessä kantaa
ja on ottanut vastuu siittä -
se, mikä on täällä tänään,
se oli siellä eilen
ja siirettiin eteenpäin.
Se, mikä on täällä tänään,
sen ihminen joka rakasta maataan välitää.
Mies on soihtu kantaja -
yksi linkki aikojen korussa -
Maailman on hänen suojelussa.


Marianne

23.03.2020.v



maanantai 23. maaliskuuta 2020

Huomion tarve on suurin riippuvuus ihmiselämässä



Kääntäjä käänsi

Joku aikaa sitten päätin olla lähettämättä enää tarinoitani Alkemian sivustolle, koska ymmärsin, miksi olin tehnyt sitä tähän asti. Huomiotarpeen merkitys selvisi lopultakin itselleni, eli yhtäkkiä en enää tarvinnut mitään isompaa kanavaa tai julkisuutta. Saatuani tämän viimeisen tarinani loppuun, tiesin että se tulee silti lähetetyksi. Kuinka muuten olisin voinut todistaa riippuvuutta aiheuttavaa huomionhakuisuuttani? Joten tästä kirjelmästä tulikin sitten 46-s tarina Alkemialle.


Kaikki osoittamamme huomio on energiaa, osa meitä. Käytämme sitä elävänä hyödykkeenä kaupankäynnissä, jossa me vaihdamme, otamme ja annamme. Antamalla tai saamalla huomiota, luovumme pienestä osasta itseämme. Se ei kuitenkaan aina tarkoita tasapainossa pysymistä ja hyvää oloa. Kun huomamme sisällämme jotain puuttuvaa tai ylimääräistä, mutta emme tiedä, osaa tai halua ratkaista ongelmaa, käytämme hyväksi muita - vaatien itsellemme huomiota. Näin ulkoistamme ratkaisun löytämisen muille. Olemme elämäämme kuninkaallisia, pelaamme energioillamme vakavasti ja innokkaasti.

Ajatuksemme ja tekomme, sanamme ja äänemme –kaikki ovat energioiden liikettä sisällämme ja ympärillämme, myös maailmojen välissä. Fyysinen ja henkinen liikkuvuus lisää tai vähentää vastaavasti energiatasoamme. Jos meillä puuttuu taito tasapainottaa itseämme, tarvitsemme muita, joille antaa tai joilta ottaa. Se on helpoin opittu ratkaisu tasapainon löytämiseen ja säilyttämiseen. Toiselta henkilöltä saatu huomio kantaa mukanaan tunteilla ladattua energiaa, joka koskettaa meitä reagoituamme siihen (vastustamme, puolustamme tai hyväksymme). Meitä huomattiin eli kosketettiin, koska meidät nähtiin ja me uskomme sen huomion olevan osoitettu juuri meille, vaikka se ei aina ole edes näin.

Mikä on sitten huomion antamisen ja saamisen tarkoitus? Katseella, kosketuksella, sanoilla ja äänisävyllä on sisältö, joka kantaa meidät energia-aallon huipulle. Reagoidessamme huomioon, annamme vastavuoroisesti pois energiaa itsestämme, pysäyttääkseen tai tukeakseen altistumistamme huomiolle. Energiamme kommunikoi toisen henkilön energian kanssa. Fyysisestä ja henkisestä liikkuvuudesta tuleva energiamme työntää ja kantaa meidät yhdessämme eteenpäin. Ihminen on kokonaisuus, hän luo ja ylläpitää sen itse. Tunteemme ja ajatuksemme vähentävät tai suurentavat energiatasoamme. Luomme itse itsellemme patoja ja kaivamme monttuja, näillä estämme sisäisen energian sujuvaa virtausta. Energiapuutteessa tai ylijäämässä etsimme nopeasti avuksi toista henkilöä sen sijaan, että käsittelisimme omia energiavirtauspoikkeavuuksia. Syystä, että toisen henkilön vaikutus on jo testattu ja helpoin ratkaisu! Näin etsimmekin kuumeisesti muiden huomiota ja sen mukana tulevaa energialiikettä.

Olemme huomioriippuvaisia, koska olemme oppineet sitä tarvitsemaan. Huomio inspiroi ja hidastaa samanaikaisesti. Leikimme huomiolla ja reagoimme siihen energiallamme, koska olemme tottuneet elämässämme saamaan jatkuvasti kaikenlaista huomiota, ihan sikiövaiheesta alkaen. Me reagoimme huomiolle, koska sisällämme ovat erilaiset liipaisimet, jotka lataavat meitä törmätessämme erilaisiin huomiotasoihin tai -puutteisiin. Piilottaudumme, kun pelkäämme tai vihaamme huomiota. Toisaalta rakastamme, jahtaamme ja kaipaamme huomiota, koska olemme oppineet paistattamaan sen lämmössä ja avauduttuamme kasvamaan sen paisteessa. Erilaiset huomionosoitukset ja vastauksemme niihin koostuvat reagoimisesta ihmisiin. Nämä ovatkin mainitut prosessit, joissa energiat siirtyvät ja liikkuvat ihmisten välissä.

Näin ollen on huomiotarve suurin riippuvuus matkallamme ihmisenä olemisessa. Olemme kaikki kokeneet, että inspiroiva voima, tuki ja rakkaus sekä myös murskaava ja tuhoava hiljaisuus saavuttavat meitä juuri huomion kautta – me joko saamme tai menetämme huomiota. Huomion saaminen on todiste ihmisen olemassaolosta. Huomiotta jääminen tai ylimääräinen huomio hämmentää ja saa meidät kysymään - miksi emme sitä saanut tai saimme liikaa? Etsimme vastauksia – miten sitä saisimme tai olisimme saamatta ollenkaan? Huomion mukana liikkuvat myös palkkiot ja rangaistukset. Kaikki ajatuksemme ja tekomme pyörivät sen ympärillä, miten houkuttelisimme yhä enemmän ja parempaa huomiota elämäämme, jotta voisimme kokea yhä uudelleen energia-aalloilla surffaamista.

Onko ihminen olemassa olemisen takia vai onko olemassa, koska hän vain on olemassa?


Marianne

20.12.2019.v

torstai 19. maaliskuuta 2020

Vanhan ja uuden välillä on etäisyys






Tämä on yhden Maan tarinan – yhden perheen tarinan – aika ja paikka, missa ihminen menetti oman yhteyteen maan kanssa. Tämä on tarina tästä paikasta – eteisyys uuden ja vanhan välillä. Uudet tarvitsevat sitä, mitä heillä ei ole täällä – juuria. Maan nimen kantaminen luo yhteykseen ja antaa juuret. Kun oikean nimiset ihmiset lähtevät säilyy maa, jota kukan muu ei voi omista, koska he eivät kanna sama nimeä maan kanssa – se, jolla oli, ei halunut itsellesi – hän ei hyväksynyt oma tietä. Toiset eivät voi edetä, koska heillä ei ole mitään annettavaa- maa ei ole heidän omansa. Maata on myyty ja ostettu, mutta ei ole ottetut vastaan – ei ole sidottu Maahan – ihminen ei ole kykenenyt itsesi, täällä tämän maan päällä, rakastaa. Rakkaus ei kadonnut, sitä ei löydetty, koska ei ollut eikä ole aikaa pysähtyä, että olla itsesi kanssa.

Kallioiden sisällä on muistoja, jotka puhuvat ajan myötä, ihmisten tarinoita, ihmisten tarinoissa. Täällä, tässä paikassa, on tuskallisia haavoja – menneitä hetkia, joita ei ole vielä irti päästetty, koska näitä tarinoita edeenpäin ei kerrota ja ikään kuin niitä ei muistettaisi, mutta he ovat paikan energiassa ja nimessa. Se, josta ei puhuta, on edelleen olemassa, koska tarina elää ja jatkuu. Se, mikä oli eilen, on tänään samassa paikassa – uudet tulokkaat ja vanhat asukkaat pelaavat yhä uudestaan, toisteassa uudelleen vanhan tarinan, että nykypäiväna toisesta näkökulmasta katsoen liuotta vanhan tarinan.

Isänsä tunsi maa olevan MINUN OMANI – hän ei jakanut sitä, koska maa oli hänen omaisuutensa – hänen vahvuutensa, juuret ja siteensä itsensä kanssa. Maa oli hänen ainoa aarteensa, mitä hän hallitsi. Maa seisoi paikallaan yhdessä paikassa – hän näki itsensä maan kanssa – poikalla ei ollut siellä paikkaa. Poika ei voinut kotona tehdän sitä, mitä olisi sitonut hänet maahan – hän pystyi vain käyttämään maata. Poika ei saanut sitä, mitä tarvitsi itselleen – tunneta Maan rakkauta. Rakkauden puute on tyhjyytä ihmisessä. Ilman rakkauta ei ollut hyvä olo, huomenna ei riippunut pojan olemassolosta – häin ei oppinut ottamaan vastuuta. Se, joka on juurtumaton ottaa ja käyttää, ei jaa itseään, koska hänelle ei ole väliä sillä, kestääko se, mikä välityy ihmisten välityksellä – tänä on hänen aika ja tämän aikana ei ole ollut eilinen päivä eikä tule huomista. Isänsä piti maan itselleen - maa ei yhdistänyt, vain erotti – siunaus muuttui rangaistukseksi.

Maa on ottetu ja annettu käytettäväksi, että otta OMA – käytetään, koska ollan tänä olemassa ja kaikki kuuluu ihmiselle. Käyttäes katsotaan sitä, mitä ihminen tarvii maalta – ei tarkastella kokonaisuuta eikä sitä, mitä maa tarvitsee. Käytämällä otetaan tämä mitä tarvitaan – se on yksipuolinen – maasta tule työkalu. Kun ihminen kunnioita siteitä ja elämän liikettä, sitten hän pitää energian liikkeesssä – ensin on annettava maalle – rakastaa omaa Maanhansa, joka kuuluu kaikille.

Rakaudessa kävelevä ihmine pitää, koska hän on olemassa tänään, hän ei omista, hän pitää huoltaa, että maa on myös huomenna olemassa. Jos kaikki on MINUN OMANI, niin siellä ei ole huomispäivä, vain ainoastan tänäpäivä, joka kestaa ikuisesti – koku yhden ihmisen aika. Isä oli ja omisti, mutta hän ei halunnut välittää sitä eteenpäin, koska se olisi tarkoittanut luopua omasta. Ilman rakkautta siitä tuli velvollisuus pitää maata, jännitys ja keveys katosivat, vain vaikeudet pysyivät – tulosta ehkä huomispäivä ei ollut enää tarpeellinen itselleni – tänäpäivä jatkui ja sen sisällä piti selviytyä.

Sinä, joka kävelet Maan päällä tänään, olet vastuussa siitä, mikä on olemassa tänään. Sinä pidät sen ja annat sen eteenpäin – Sinä olet ottanut vastuun, jos tiedät että huominen on olemassa.


Marianne

19.03.2020.v


keskiviikko 18. maaliskuuta 2020

Suuret kuviot pysyvät silmälle näkymättöminä




Mikä se on, jota emme ehkä vielä tiedä, emme ole vielä nähneet sitä, koska emme ole vielä katsonut toisesta näkökulmasta – ihmiset pelavat, elämäsi eläessään, läpi eri kuvioit – toistuva toistuja, luominen uudestan ja uudestan, että luoda muutosta. Taloihin, paikkoihin ja kansoihin on tallenettu energioita – nämä ovat toistuvia tarinoita ajasta toiseen. Sanotaan – se on, koska se on ollut ja niin se tulee olemaan, mutta oikeasti on, koska se on jo ollut – toisto keskeytty, kun tarkastellan kuvio tarina ymmärretään.

Ihminen muutta vanhaan taloon ja hänen elämänsä muuttuu, ellei talo ole valkoinen puhdas sivu, vain sen sisällä on kirjoitettu tarina, joka odottaa ratkaisua. Ihminen leikkii itsesi kautta jo kerran tapahtunut tarinan – täällä, tässä elämässä, tänän päivässäsi. Ihminen siirtyy uuteen paikka ja hän leikki yhdessä siellä olevien ihmisten kanssa – sinne tallenettu tarinan, että itsensä ja toisten tekemistä ymmärtäes löytää ratkaisu, mitten muuttaa ja katkaista toistuva tarina ajasta. Ihminen syntyi kansankunnan jäseneksi ja toista siellä tarinan tästä kansasta, koska se on hänen veressä ja puhuu hänen sisällään, läpi eri aikojen, yhden tarinan ajan tarinana. Ihmine leikki yhdessä, koska hän on osa isommasta – ihmine on pelaja eityksessä, mitä kutsutaan Elämäksi.

Ihminen ei ymmärä, miksi hänellä itsesi ja toisten elämässäsi kaikki on sellaisena kuin se on, hän haluaisi toisen tavan, mutta silti kaikki tiet johtavat Roomaan – toistuu toistoina tämä, mitä on jo tapahtunut ennenkin. Talo, paikka ja kansa tuotta uudelleen samankaltaista energiaa. Ihmiset, kuka pelavat tarinan sisällä tuntevat itsensä siddotuna, koska heillä on sopivä energia „veressä”. Niiden ihmisten, eri aikoina, ajan tarinassa on muisti, joka sovittuu isomman kuvion.

Sanotaan, että tapahtunut ei voidaa muuttaa, koska tämä on jo tapahtunut – itse asiassa ihmiset voivat tehdä muutoksen juuri siksii, että se on ohi – jokainen toisto luodaan muutoksen aikaansaamiseksi. Jos ei toistu, silloin ei olisi mitäin muuttaa, koska uusi hetki luo itsensä joka hetki – kun vanha phoenix palaa, uusi nousee tuhkasta. Muuttumattoa toistoa tarvitaan huomiota varteen ja nähdäksesi muutospolun.

Pelattava tarina ratkaisu vaikeutta yhden sirpalen poissaolo, ilman sitä on vaikea nähdä ja ymmärtää kokoinasuutta – kukaan ei puhu siitä, mitä ja mitten oikeasti oli ennen – jokaisessa talossa, paikassa ja kansan sisällä on tarinoita, jotka vaietaan – heistä ei ole puhuttu ja niin ei ole ketään, kukaa välitäis muiston – on vain toistuva peli, jonka todellista sisältöä kukaan ei tiedä, koska selittävä kaavio ei oo tulostettu.

Kuinka hyväksyä tieto, että ihmiselle näyttää siltä, että hän on tänä tällää ensimäistä kerta, koska se on hänen elämän tänään päivä ja se ei ole vielä ohi – on melkoin usein tapahtumassa iso toisto, koska se tarina jossa hän pelaa on jo ohi. Uskoa siihen, että menneisyyttäsi ei voida muutta, ihminen luo itse toistoja omassa elämässään, että antaa itsellesi mahdollisuuden muuttaa oma tulevaissuutta nykyhetken kauta.

Peli pitää muisti elossa, että olisi mahdollisuus poistua tarinasta ja katsomalla sitä vierestä ymmärtä tarina. Ymmärtäes ja huomates, että ollan ulkona tarinasta, ei koskeitaa tunteilla, vain nähdään tien eteenpäin, miten saa tarinan loppuma – ymmärtäes menneisyyteni ja antaa sillä luvan mennä, koska enää ei tarvi muistoa – esitys päättyi, ihmiset eivät ole enää tarinoita, vain ovat omalla polulla.


Marianne

18.03.2020.v

maanantai 16. maaliskuuta 2020

Sanamuoto



Naantali tänä - on kapunki kuinka ei olisi kaupunkia


Sanotaan – VAIKEUS – ihminen ajattelee, että hän oikeasti ei tekisi, koska hän itse ei halua sitä, jonka voi saata toimintaisi tuloksena. Sanotaan – JÄNNITYS – ihminen on innolla matkalla, koska hän itse haluaa kokea sen, mitä hän tekee.


Marianne

16.03.2020.v

sunnuntai 15. maaliskuuta 2020

Minun Sauvoni - Minun tieni




Tulin Suomeen, koska oli aika tulla – ei halunnut, koska pelkäsin. Minun piti lähteä, koska oli aika mennä – ei halunut, koska pelkäsin. Tulin takaisin, koska, muuta tapaa ei ollut – pelkäsin, koska en tiennyt kuinka kauan voisin olla. Tämä on minun tarinani, lähemmäksi itsesi, eri tarinoiden kautta.

Eri aikojen loppussa, 20 vuodeen kuluttua, tapasin Rakveressa entisen poikaystäväni, niin satunnaisesti. Menimme naimisin ja meillä on yksi yhteinen lapsi, plus 2 ja 2 edellisestä ajasta. Miehellä oli ja on suomen veri ja sielu. Hän oli työskennellyt Sauvossa vuosia, mutta hän palasi Viroon ja tulin tänne myös silloin kun olimme yhdessä. Oli vaikea olla, kun mies ja iskä oli monta viikoa poissa kotonta. Siinä, 2017.a, minun Suomeni tutustumisen kesänä hän oli työissä Virossa – poikalla oli synytymäpäivä ja hän tarvii ilman vanhempien vapataa tila – yhdestä päivästä tuli kolme päivä. Noina päivinä tapahtui ennemään kun on sanoja.



Yöpyimme Sauvossa, muistan aamupäivan hiljaisuuden ja kylmän kastepuristuksen, kun tein joogan ulkona. Muistan S-Marketin viileystä sissällä. Ajoimme autolla ympäri Sauvo ja lähellä. Menimme Karunan näkötorniin ja kävelimme pirunapellolla. Kävelin ensimmäistä kertaa kalliolla. Turun kaupunkissa jalat vievät minun linnan – tapasin itseni siellä. Kävelimme Mathildedalin luonnonpuistossa. Meillä oli aurinkoinen päivä Ruissalossa.

Sisäisesti tiesin, että minun tieni ja aikan on Suomea, mutta en ollut helppoa hyväksyä oman matkani, mikä ei ollekaan ollut helppoa. Kokemuksia joka tulee läpi kokea. Muistoja, jotka tulevat heräväät kun koken kokemuksia. Eri aikoja, jotka luovat sekaannuksesta selkeyteen.



Minun Sauvoni on ollut luonto, avaruus ja vapauus. Meri, kiviä ja puut. Linnut, jotka ovat tuoneet omia viestejää. Ihmiset ovat olleet opettajia, osoittanut tiedä - he ovat tehneet sen ja ovat olleet sellaisenaan - kuin minun on ollut tarpeen kasvaa ihmiseksi – silloinkin kun olin itsepäinen ja en halunnut rakastaa heitä, koska taistelin oman Minäni puolestasi. Kaiken tämän olen tarvinnut oppimiseen ja kasvamiseen.

Tänään asun pääkadulla, keltaisessa talossa ja minun tieni on mielenkiintoinen, joskus monimutkainen, koska minä olen edelleen minä – hyväksyn oman tieni ja jos en halua, sitten tulee aika, missä olen sisällä ja tunnen tunteitä – sitten ei ole muuta, kun löytää vastauksia ja kävellä läpi ja eteenpäin.


Marianne

15.03.2020.v

lauantai 14. maaliskuuta 2020

Huomiota tarvitseva henkilö välttää huomiota



Kääntäjä käänsi


Huomiota epätoivoisesti kaipaava henkilö tekee todellisuudessa kaiken välttääkseen joutumista yleisöhuomion keskipisteeseen. Hän haluaa kyllä tuntea läheisen henkilön läsnäoloa, tunteakseen itseänsä tärkeäksi, mutta Maailman edessä hän tekee kaiken voitavansa tullakseen näkymättömäksi ja huomamattomaksi, koska hän ei siedä hänelle suunnattuja katseita. Hän horjuu jatkuvasti kahden ääripään välillä - huomatkaa minua ja älkää huomatkaa minua. Hänellä on kyllä halua tulla huomatuksi, mutta myös pelko siitä, mitä tapahtuu, kun hän joutuukin huomion keskipisteeseen. Elämä kuitenkin heittää hänelle haasteita, hän saa huomiota ja mahdollisuuden olla johtaja, seisoa ihmisten edessä, suorittaakseen testin, rohkeana olemisessa ja muiden katseiden edessä avautumisessa.

Ehkä on joskus ollut hetki, jolloin hän tunsi niin paljon kipua, että pelkäsi henkensä edestä. Tätä kipua ei huomattu, eikä häntä autettu selviytymään. Voi olla, että hän uskalsi kysyä apua tai sitten ei uskaltanut. Sen jälkeen hän rakensi kipunsa ympärille muurit, eikä enää antanut itsellensä lupaa tuntea kipua ja siihen liittyviä tunteita. Nyt hän uskoo, että hajottamalla seinät ja päästämällä kivun muurien sisältä ulos hän hukkuisi siihen.

Hänen sisällänsä on niin paljon huomiokipeyttä, että minne ikinä hän menisi tai missä olisi, hänestä tuntuu aina, että kaikki katselevat ja seuraavat häntä, aivan kuin hän olisi parrasvalossa. Tämä tunne seuraa häntä jopa silloinkin, kun ketään ei ole lähellä, koska muut ovat kuitenkin läsnä, vaikuttamassa hänen elämässään. Julkisessa tilassa ollessa hänen pääasiallinen ajatuksensa on - miltä hän näyttää ja näkyy muille. Hän ei pystyy keskittymään, olemaan vapaa, olemaan oma itsensä, koska hän näkee muiden katseita kaikkialla. Kaikki hänen ympärillään on arvostelua -muiden silmissä, sanoissa ja teoissa. Kun kaikki arvostelevat, hän luulee lopultakin olevansa juuri arvostelujen mukainen, koska muut näkevät hänet juuri sellaisenaan. Hän ei kuuntele tai tunne itseään. Hän saattaa vihata itseään, mutta hän ei pääsee eroon tuosta tunneriippuvuudesta.

Hän etsii tietoisesti huomiota, mutta ei pystyy samanaikaisesti ottamaan sitä vastaan, koska se tuo hänet varjosta valoon. Kun hän seisoo muiden edessä, hän tuntee olonsa epävarmaksi ja muiden hallitsevansa häntä, koska hänen on täytettävä muiden odotuksia ja tiettyjä ehtoja. Hän on itse määritellyt nämä ehdot itsellensä, mutta hän ei koskaan tiedä, soveltuvatko ne todellisuuteen. Häneltä puuttuu turvatunne, koska hän ei tiedä, miten reagoidaan häneen sellaisena, kuin hän on. Hän pelkää, ettei löydä tukea ja ymmärrystä.

Saadessa huomiota, hän punnitsee ja mittaa sen määrän ja laadun. Jos mielestänsä tulos on alle 100%, niin se ei ole hyväksyttävää, koska hän haluaa täyden huomion. Vain niin hän tuntee olevansa tärkeä ja erityinen. Hän ei suvaitse jakamista, eikä vierellensä muita, jotka puhuvat vain omista asioista.

Hän tarvitsee kuitenkin huomiota kasvaakseen ja oppiakseen saadun palautteen kautta, mitä ja kuka hän on. Hän kysyy kysymyksiä ja etsii apua, mutta hän on luonut itsestään oman tarinansa ja pitää sitä yllä itsensä suojelemiseksi. Hän toivoo, että muut pystyvät parantamaan hänet hänen tarinansa pohjalta, parantamaan hänet yhdellä kosketuksella. Kun muut ovat valmiita auttamaan ja tukemaan häntä muutoksissa, hän hyökkää vastaan kieltämällä, kiistelemällä ja taistelemalla. Hän tekee kaikkensa todistaakseen, miksi hän ei voi, haluaa, eikä tarvitse muuttaa yhtään mitään. Hänellä on suuri pelko muutoksista, koska nyt hän pystyy hallitsemaan itseään, mutta hän ei tiedä mitä tapahtuisi silloin, kun hän katsoisi tarinaansa sisäänpäin ja sen taakse sekä alkaisi toteuttamaan muutoksia.

Ilman huomiota kasvaa paineet, joiden laukaisemiseksi tarvitaan jo äärimmäisiä ratkaisuja ja itsensä piiskaamista. Hänen kipukynnyksensä on sisäänrakennetun puolustuksensa takia sen verran korkea, että hänen täytyy yhä uudelleen testata ja siirtää itsensä rajoja. Hän ei huolehdi itsestään, hän on huolimaton kehonsa suhteen, koska hän ei tunne olevansa rakkauden arvoinen, hän pitää itseänsä esineenä, jota muut arvostavat. Hän on jäädyttänyt omat syvät tunteensa ja elää vain pintavärähtelyissä.

Seisoessa muiden edessä, hän ei voi avautua, koska hän ei luota muihin. Hänen on pakko puhua, mutta samalla hän rakentaa ja ylläpitää puolustustansa, sillä hänen mielestänsä muiden katseet näyttävät kuorivan hänet alastomaksi ja yrittävät tulla ihon alle. Hän pelkää hiljaisuutta, jossa on vain hän itse ja äänensä, joka vaimenee, eikä heijasta tai vastaa mitään. Hän pelkää, että puhuessaan hänen todellinen luonteensa paljastuu, ja jatkuva pelkonsa estää hänet sanomasta sanoja, jotka voisivat rikkoa muurin hänen ympäriltään, tuodessa näkyviin tuskansa. Mitä hän silloin tekisikin muiden edessä?

Milloin saapuisi hetki, jolloin toisen henkilön turvallisuutta tarjoava läsnäolo antaisi hänelle itseluottamusta avautumiseen ja kipukokemuksensa kautta hän pääsisi lopultakin eroon siitä tuskasta? Milloin heräisi riitävän iso tarve olla vapaa, jotta uskaltaisi astua sisälle omaan tuskansaa.

Marianne

01.12.2017.v

perjantai 13. maaliskuuta 2020

Sauvolaisella on Sauvo sydämessä





Ehkä Sinulla on vaikea ymmärtää, miksi nimittäin minä teen mitä teen – teen koska minä olen minä. Olen täällä, mutta en ole täältä. Olen sieltä, mutta en asuu siellä - olen kahden Maan välillä, mutta kävelen maan päällä. Kuuntelen ja näen ihmisiä, kuka kävelevat minun ajassani minun vieressäni.

Toivon, että ihmiset ei satuttaisi toisiaan sanoilla tai teoilla eikä piirtaisi rajoja toistensa edessä tai välillä. Haluan ymmärystä, että joka ihmine on tärkeä ja myös tässä tapauksessa, jos hän on erilainen, tai hänestä huolimatta hän ei voi käyttä nimeä, jonka kriterit hän ei täytä.

Haluan että ihmiset työskentelesivat yhdessä. Tiedän, että olen ylpeä ihmisistä ja niiden yli, kun ihmiset on kävelennut ympäri Sauvo, kuuntelenut toisia ja puhunut itse omia tarinoita. Kun jonain päivänä pöydällä on kirja – ihmisjuttujen kirja – tarinoita ihmisistä jotka kantoivat Sauvoa sydämessä. Teen ja kävelen tätä polkua, koska tiedän – sitä tarvitaan tänä – ja pääasia – see on mahdollista, koska me, Sauvolaiset olemme olemassa.

Voidaan kyllä sanoa, että on ollut aikoja ja tehty ja on ollut, muutoksia ei tarvita tai muutokset eivät ole mahdollisia. Haluan, että henkilo kuka on viellä täällää tänään ei kääntäisi selkäänsä toiselle eikä astuisi toistesta yli eikä jättäisi tyhjän oman kotitaloni toivoessa että jokin muu paikka on parempi. Olen tavannut, olen puhunut, olen kuunnellut ja olen nähnyt – jokaisella ihmisellä on kirkas valo sisällä – Sinun tarvitsee vain katsoa ja kunnella.

Me kirjoitamme itse oman Sauvon-tarinan, mutta se on oikeastaan Suomen Maan tarina, kun me tällä astumme ja teemme sen, niin muut saavat voimaa, että astua. Tunnustaan rehellisesti, että kävellessään tätä tietä, sekä minä että muut, tarvimme muiden tukea – Sinun, Sinun ja Sinun – Sauvossa asuvien ihmisten tukea – niiltä joilla Sauvo on sydämessä.


Marianne Umborg

13.03.2020.v

Tiedän että olit siellä minun varten





Olen hyväksynyt oman tieni ja olen itsellesi antanut luvan vapautaa menneisyys, kun tunnen että voin sanoa – Minä tänään Sinua, että Sinä olit siellä minu varten!


Marianne

13.03.2020.v

keskiviikko 11. maaliskuuta 2020

Paras mahdollinen tulos





Minu paras mahdollinen – käyttään sitä, mitä minulla ja minussa on tämän varten, että luoda se, mikä on mahdollinen – mutta tulos riippuu näkökulman valitsemisesta.


Marianne

11.03.2020.v

tiistai 10. maaliskuuta 2020

Hyvästi!




Aika oli, mutta aika loppui – tänä oli aika sanoa – Hyvästi!

Marianne

10.03.2020.a

maanantai 9. maaliskuuta 2020

Aika tarinoille – tarinoita ihmisten ajasta



Julkistettu 10.03.2020.v "Kunnallislehti"

Muistamme ihmiset tarinoiden kautta – eri aikakausien tarinoista, mitä ihmiset avaamalla itsensä ovat jakaneet muiden kanssa – värillisiä, tuoksuvia ja eläviä tarinoita.

Sanat lentävät avaruudessa, ne kantavat merkitystä sinällään ja niillä on sisältö. Tyhjät ja ontot sanat putoavat sirpaleiksi. Täydet sanat vievät menneisyyttä eteenpäin – luoden yhteyden eilisen ja huomisen välille. Nämä ovat ihmisten elämänmakuisia tarinoita – meitän aikamme tarinoita.

Aika oli eilen, on tänään ja tulee jälleen huomenna – se ei pysy paikallaan, se näyttää katoavan ikuisuuksiin. Emme voi pitää sitä, ovet sulkeutuvat ajan myötä – voimme muistaa – ihmisten jakamat tarinat sisällämme – voimme siirtää ne eteenpäin. Voimme kuunnella, kun aikamme on olla. Voimme jakaa, kun vielä on aikamme olla.

Voit kysyä MIKSI on tärkeää jakaa ja kuunnella tarinoita. Ellemme jaa tarinaamme, emmekä kuuntele toisimme, silloin emme ole yhteydessä toisiimme – emmekä ota vastuuta maasta jolla kävelemme. Ihminen on hiukkanen, joka lähtee lentoon ajan tuulessa – välitettyjä tarinoita ovat juuret, jotka sitovat meidän maahan. Oman tarinan kertominen on sen sanomista – „Minä näytän Sinulle kuinka minä näin ja näen Maailman.” Jokainen ihminen on tärkeä, vain hän saa lahjoitaa toiselle tämän palasen joka yhdistää ajat.

Voimme jakaa tarinamme, koska meillä on se mahdollisuus – olemme täällä tänään, tässä paikassa ja nyt. Meillä on vastuu, kunnioitus ja rakkaus niiden edessä jotka olivat ja on.


Marianne 

09.03.2020.v




perjantai 6. maaliskuuta 2020

Onko peilaus näkyvä jälki ihmisen matkasta




Kääntäjää käänsi


Ajatella, että kaikki mitä ihminen näkee ja kokee ympärillänsä, on omassa todellisuudessa luotu Maailma … Miksi ihminen silti uskoo, että ei mikään hänen elämässään ole hänen itsestänsä kiinni? Ihminen tuntee olevansa vain pieni hiukkanen aikatuulien myrskyssä. Mieti - ihminen itse onkin Aika, jonka yksi elämä on yhden tarinan alku ja loppu, tarina, joka on ihmisenä eletty lyhyt hetki ikuisuudessa.

Jos ihminen elää omassa reaalisuudessa, eli hänen elämänsä on hänen oma luomuksensa, miksi hänen elämänsä ei ole sitten sellainen, kuin hän toivoo ja haaveilee? Joskus pitää hyväksyä, että ihmisen elämässä on olemassa kaikkea sitä, mitä hän tarvitsee sinä hetkenä - ei enemmän, eikä vähemmän. Elämänsä sisältää kaiken tarvittavan siirtyäkseen eteenpäin hänelle määrättyä polkua pitkin. On paikkoja, hetkiä, ihmisiä ja tunteita, joilla ihminen värittää ja täyttää maailmansa, jossa hän voi toteuttaa parhaansa mahdollisen. Jos jotain tai joku jää vielä puuttumaan, ihminen luo sen itsellensä.

Peilit ovat esteenä oman tien kulkemiselleen, koska heitä on vaikea ohittaa ja mahdotonta läpäistä. Peilistä näkyvä heijastus muuttaa ihmisen näkökulmaa itsestänsä. Kun katsomme peiliin, uskomme olevamme juuri sellaisena, millaisena peili meitä näyttää. Unohdamme, että jokainen peili peilaa eri tavalla, ja peilejä on yhtä monta, kuin pystymme tunteissamme luomaan itsestämme erilaisia mielikuvia.

Ihmisen kokema kipu on todellista ja satuttaa kovasti. Kuolema on käsinkosketeltavasta todellisuudesta luopuminen ja oma itsensä peilauksen pois antaminen. Loppuuko Aika ja pysähtyykö kello sydämen pysähtyessä? Kello on oikeastaan vain työväline ajan visuaaliseen kuvaamiseen. Aika ei katoa tai lopu hiljaisuuteen koskaan.

Tiimalasihiekan viimeinen terä liukuu kukkuraisen päällimmäiseksi ja koko laskettu aika on näkyvillä yhdessä pienessä kasassa. Kääntäen tiimalasin ylösalaisin, hiekka alkaa valumaan alaspäin, laskien taas alusta kulkevaa aikaa. Ihmisen on pakko nähdä tai koskettaa todistuksia ja todisteita - olla varma, että kun näkee omin silmin, niin asia on todella olemassa. Jos hän ei näe, hän ei tiedä, mitä EI ole olemassa - ilman heijastusta ei ole todistusta olemassaolosta ja heijastukset ovat näkyviä jälkiä ihmisen matkasta elämänpolullansa.

Ihminen Ihmisenä voi olla ärsyyntynyt, loukkaantunut tai vihainen siitä, miksi hänen elämänsä on juuri sellainen kuin on. Hän protestoi ja yrittää rikkoa peilien heijastukset. Ihminen Sieluna jo tietää - mitä, miksi ja miten. Sielu tietää - jos ihminen itse ei opi polkuansa läpi käyden, kokien kaikki itseänsä kautta, on tehtävä toistoja, kunnes hän oppi näkemään heijastuksista itsestänsä ja erottamaan olemassa olevia asioita kuvitellusta. Silloin hän ei enää tarvitse peilejä nähdäkseen itsensä.


Marianne

30.09.2019.v

torstai 5. maaliskuuta 2020

Asuminen maalatut kuvan sisällä





Pelossa maalaamme mielikuvituksessa kuvan ja suljemme itsemme sisään. Emme näe sitä, mikä oli ja on ja en näe sitä, mitä ei oo – meillä on kuva ja siitä tule totta – se on se. Me elämme oman  pelkoonsa lukituna tämän Maailman sisällä, jonka me itse rakensimme sisällemme.


Marianne

05.03.2020.v



keskiviikko 4. maaliskuuta 2020

Aikan ääni kivissä





Kun tarinoille annetaan aika ja paikka, silloin tämä mitä kuulet pysyy – tätä mitä annetaan saa antaa eteenpäin. Emme voi tehtä toisten puolestasi tätä, mitä vain hän voi lahjoitaa eteenpäin – miten hän näki ja näkee Maailman. Mitä ihminen ei tee tänä – hän ei ole osa sitä huomenna.

On aikaa jakaa, avaa ovet – antaa eteenpäin tätä, mikä on tärkeä – tarinoita muistojen kautta.

En osa sanoa tarkalleen, miksi teen kaiken tämän, mitä teen nyt. Tiedän itsessäni, mitä en ole vielä itse ymmärtänyt. Tämä maa täällä on vastaanottanut minut ja nyt on minu tapa välittää se eteenpäin, mitä kasvaa sisälläni.

Jonkin aikaan sitten etsin vastausta kysymykseen - „Missä on aikan muistot?” - vastaus tuli - „Kivien sisällä” Tänään asun ja kävelen kallioilla. Tiedän, että muistot ehkä Aikan tarinat on kallioiden sisällä minun vieressäni ja jalkani alla. Kivien sisällä on jäljellä jälkiä ihmisten sydämestä – se on AIKAN ääni

Kun maailma vastaa hiljaisuudessa olen monta kertaa ajatellut, että seison nyt paikalla ja odotan siihen asti, kunnes Maailma itse ota askel – kun ihmiset itse haluvat, sitten he tulevat ja tekevät. Sitten sisäinen vahvuuteni kasvaa ja otan sen askeleen eteenpäin, koska näen uuta oven edessäni joka aukeaa kosketettaessa. Menen ulos ihmisteen eteen ja puhun, otan kynän ja kirjoudan ulos – teen uuden askeleen koska minä olen avoin ...


Marianne

04.03.2020.v

tiistai 3. maaliskuuta 2020

Oikean huomion merkitys



Kääntäjää käänsi


Aikakautemme avainsanoja ovat masennus ja stressi, joiden takana on pitkäaikainen aidon huomion puute. Luulemme, että nykyajan ihminen saa yli kyllin huomiota, ollessa aina näkyvillä julkisesti uskoen, että häntä aina nähdään. Ihminen haluaa huomiota, mutta tarvitsee juuri aitoa huomiota. Ilman sitä hän kuihtuu ja vajoa syvään peruspelkojen kuiluun. Hän ei poistu sieltä ennen, kun hän saa takaisin elämänhallinnan.

Ihminen kontrolloi itsensä, jotta hän voisi olla oikeasti paras. Jos hän kokee sen olevan epäriittävän, hän tuntee itsensäkin todella epäriittoisaksi. Mitä hän voisikin tehdä, kun havaitsee, että hän ei kykenekään luomaan itsellensä tulevaisuutta? Hän on hukassa, eikä tajua, mitä ja miksi hänelle tapahtuu. Ihminen jähmettyy ja pysähtyy, välttääkseen tunnekuohua ja seuraavia tekojansa. Hänen mielestänsä millään ei ole mitään järkeä, jos huomisesta puuttuu toivo ja tulevaisuus.

Huomio on, kun valuutta, jonka avulla ihminen saa maailmalta sitä, mitä itse ei kykene ehkä hetkellä saavuttamaan eli turvallista tulevaisuutta ja uskoa huomiseen. Aidon huomion saamiseksi täytyy hänen kontrolloida itseään, jotta hän voisi antaa itsestänsä parasta ja sitä kautta hallita/kontrolloida maailmaa. Ihminen uskoo, että maailma antaa vastineeksi hänelle takaisin tarvitsemansa. Näin ollen täytyy löytää oikeat keinot, miten hän saisi juuri sitä, aitoa huomiota.

Tarina jatkuu ...


Marianne

03.03.2020.v

maanantai 2. maaliskuuta 2020

Lapsuuden maa





Tämän aikana kun olin pieni tyttö, olit minun aurinkoiset kesät Tallinnan lähellä yhden vanhan talon pihalla. Siellä oli metsä, peltoa ja niityt, meri olin ihan vieressä – mutta ei ainoa muuta ihmista – kaupunki oli vielä kaukana – 10km. Mä olin tosi onnellinen ja iloinen – minulla oli oma turvallinen paikka.

Aika lähtii edäisi, minä kasvoin. Kun menin ensimäistä kerta naimisiin täti lahjoiti tämän talon minulle ja mitä minä itse tekin – leikkasin oman lapsuudeni rikki. Virossa oli tullut uusi aika ja enäm ei ollut turvallinen asua metsassa. Meidän pihan ympäri rakennetiin aita – 2m korkea. Minä oli yhdellä puollella, vapaus ja avaruus toisella puolella.



Samaan aikana halusivat myös toiset ihmiset asua siellä missä minä olin. Kaikki paikat mitatiin ja maa leikattiin paloiksi. Uudet talot kasvaisit kuin sienet sateen jälkeen. Rauha ei enää ollut. Polku kotiin ei ollut meidän oma. Ei voinut enää mennä minne vaan – kaikki hyvät siene ja marjan paikat olit toisten pihassa. Minun lapsuudeni oli kadonnut – tämä aika oli ohi.

Mä muutin toisen paikka, missä meillä oli 21 ha maata ja talo oli meidän maan keskellä – että ei joku muu sais tulla ja otta minu vapauteni itsellesi ...


Marianne

02.03.2020.v

sunnuntai 1. maaliskuuta 2020

Minun Sauvoni – ihmisten tarinat




Vain yksi viikoa on ohi tästa, kun ihmiset puhuivat somessa kuinka elämä Sauvossa on koskettanut heitä – tämän viikon sisällä tapahtui – kaikki on mahdollista jos ihmiset astuu eteenpäin yhdessää.


Kiitos

Marianne

01.03.2020.v