Karhuvuori Rymättylän Aaslaluodon saarella
sunnuntai 29. maaliskuuta 2020
torstai 26. maaliskuuta 2020
Tämä aikaa menee myös ohi
Vaikkaa
se voi näyttää meille tänään, että aika jolloin tunnet olosi
turvalliseksi ja voit olla ihmisten kanssa, istuu vierekkäin ja
kertoa tarinoita, on tietämättään aikojen etäisyydellä. Tänään
on oikea hetki rajata viiva ja oman olemuksessasi pysyä, koska on
iso pelko näkymäton edessä, joka voi olla, aivan hiljaisena,
muiden sisällä ja muuttaa meidän elämämme tietämättömyydeksi.
Nykypäiväämme
voidaan verrata työn tekemiseen, mitä teemme itselemme ja
rakkaillemme. Työskentelemme itsemme kanssa rajojen pitämiseksi ja
sääntojen noudattamiseksi. Me teemme sen siksi, että huomenna
olisi olemassa ja me itse olisime siellä olemassa.
Kun
meidän esi-emät ja esi-isät tekivät koko pitkän viikon työtä,
sitten lauantai-ilta he eivät jääneet kotiin, koska he olivat
väsyneitä, vain he lähtivät yhdessä kylään, että olla muiden
ihmisten kanssa – he halusivat tansii, laula, kuunnella ja kerroa tarinoita.
Oleminen muiden kanssa oli heille ruokaa oman sielulle.
Sanotaan,
että nyt, huonemme ja talomme vangitsemisessa meistä tule toine ja
Maailma ei ole koskaan enää sama. Oikea, eilen on jo ohi ja tänään
ohitta, mutta ei koskan ole ollut, että ihmine ei halunnut olla
muiden kanssa. Ja tarinat ovat ollut ihmisten kanssa kaikkialla,
missä ihmiset ovat ollet osan oman ajasta kiinni ja paikallaan,
Tarinat pitivät tämän ajan hengissä, kun he kertoivat siitä,
mitä oli ollut ja vaikka ihmisen sielussa oli pelkoa, silloin
tarinossa oli toivoa, että pimeitä päiviä seuraa täysin
erilainen ja valkoisempi aika – vapauden aika.
Vaikka
emme tiedää tänään, milloin olemme oman nykypäivästä vapana
ja voimme todella olla yhdessä, sittein jossain vaihessa tämä
lauantai tulee ja me olemme taas yhdessä. Tämä paikka on täällä
sitä varten, että me voimme jakaa tarinamme ja vaikka emme tänään
istu nuotion vieressä, olemme kuitenkin yhdessä – olemme vain
yhden napsautuksen pääsä toisistaan – olemme valmiita kuuntelema
toistensa tarinoita, jotka kertoivat meille, että kaikenlaisia
aikoja on ollut olemassa ja niin me tiedämme, että myös täma aika
on loppumassa ja uusi päivä saapuu.
Marianne
26.03.2020.v
tiistai 24. maaliskuuta 2020
Menneisyyden tarinan tausta
Menneisyyden päätokset ovat edelleen elossa, ihmiset pelavat
toistuvien kuvioiden avulla, että löytäes tarinan alkuu ja
kävellessä tarinassa eteenpäin, löydä ratkaisu vanhan tarinan
päätumiseen – odotukset ja päätokset – rauha tulee sydämeen
ja kun aistit rauhoittuvat saapuu, yhdessä uuden alu kanssa,
selkeys, koska aikakausien tarinaa ei tarvitse enää pitää
hengissä ...
Aikojen takana,
aikan sissällä,
asui ja oli kerran mies,
joka hallitsi,
koska maan omisti.
Mies löysi naisen
sai itselleen poikaansa,
mutta aikojen tuuli
heidät erotti.
Miehellä oli nimi ja hänellä oli maa.
Miehellä oli, mutta ei ollut poika,
maa oli ilman perillistä -
ei ollut ketään oikealla nimellä,
kenelle se välitää.
Mies ei koskan saanut selville,
miksi nainen ei tullut takaisin
eikää hänelle jäänyt poikaa.
Miehen tuskallinen sydämeni jäätyi
ja mies oman Maailmani
itse sulki itseesi -
hän oli omistaja,
sillä vain hänellä oli nimi.
Aikojen korusta yksi linkki katkesi,
ellei mies ottanut oman paikka
eikä pitänyt sohihtua kädessään -
hän ei välitänyt olemassa olevaa.
Tässä paikassa ja maan päällä
vanhat asukat pitäivät oman itselleeni.
Tulokkat voisivat tulla,
he saivat luvan käyttää,
mutta maa ei ollut heidän
ja nimi ei voinut olla heidän omansaa -
etäisyys vedettiin ihmisten välillä.
Tajusin kuvioiden taikuuta,
kun katsoin ylös polulta
ja sirpalet yhdeksi kuvaksi yhdistin.
Tajusin että olin ollut
vain yksi näyttelijä esituksessä
Kuvion katsoessa ja aikoijen sisällä
läpi tarinoiden takaisin kävelesin,
mennisyyden itse läpi eläisin -
avaimet olivat Isä ja Poika – Mies.
Kokkoja maahan sytytin,
jäätä sulauttamalla maan heräsin,
vaimo pojan kanssa
kotiin takaisin johtaisin.
Nimet ovat sanoja tarroissa,
että erotta ja tekemällä niin
väärin tai oikein osoittaa -
kaikkien nimiensä takana
ihminen on Ihminen.
Maata voidaan kirjeillä ja rekistereillä
pitää omaksi,
mutta oikeasti on merkitystä,
kuka todella rakasta tätä Maata,
jossa kävelee ja asuu.
Se nimen saa omistaa,
kuka oma Maata
oman sydämessä kantaa
ja on ottanut vastuu siittä -
se, mikä on täällä tänään,
se oli siellä eilen
ja siirettiin eteenpäin.
Se, mikä on täällä tänään,
sen ihminen joka rakasta maataan välitää.
Mies on soihtu kantaja -
yksi linkki aikojen korussa -
Maailman on hänen suojelussa.
Marianne
23.03.2020.v
maanantai 23. maaliskuuta 2020
Huomion tarve on suurin riippuvuus ihmiselämässä
Kääntäjä käänsi
Joku aikaa sitten päätin olla
lähettämättä enää tarinoitani Alkemian sivustolle, koska
ymmärsin, miksi olin tehnyt sitä tähän asti. Huomiotarpeen
merkitys selvisi lopultakin itselleni, eli yhtäkkiä en enää
tarvinnut mitään isompaa kanavaa tai julkisuutta. Saatuani tämän
viimeisen tarinani loppuun, tiesin että se tulee silti lähetetyksi.
Kuinka muuten olisin voinut todistaa riippuvuutta aiheuttavaa
huomionhakuisuuttani? Joten tästä kirjelmästä tulikin sitten 46-s
tarina Alkemialle.
Kaikki osoittamamme huomio on
energiaa, osa meitä. Käytämme sitä elävänä hyödykkeenä
kaupankäynnissä, jossa me vaihdamme, otamme ja annamme. Antamalla
tai saamalla huomiota, luovumme pienestä osasta itseämme. Se ei
kuitenkaan aina tarkoita tasapainossa pysymistä ja hyvää oloa. Kun
huomamme sisällämme jotain puuttuvaa tai ylimääräistä, mutta
emme tiedä, osaa tai halua ratkaista ongelmaa, käytämme hyväksi
muita - vaatien itsellemme huomiota. Näin ulkoistamme ratkaisun
löytämisen muille. Olemme elämäämme kuninkaallisia, pelaamme
energioillamme vakavasti ja innokkaasti.
Ajatuksemme ja tekomme, sanamme
ja äänemme –kaikki ovat energioiden liikettä sisällämme ja
ympärillämme, myös maailmojen välissä. Fyysinen ja henkinen
liikkuvuus lisää tai vähentää vastaavasti energiatasoamme. Jos
meillä puuttuu taito tasapainottaa itseämme, tarvitsemme muita,
joille antaa tai joilta ottaa. Se on helpoin opittu ratkaisu
tasapainon löytämiseen ja säilyttämiseen. Toiselta henkilöltä
saatu huomio kantaa mukanaan tunteilla ladattua energiaa, joka
koskettaa meitä reagoituamme siihen (vastustamme, puolustamme tai
hyväksymme). Meitä huomattiin eli kosketettiin, koska meidät
nähtiin ja me uskomme sen huomion olevan osoitettu juuri meille,
vaikka se ei aina ole edes näin.
Mikä on sitten huomion antamisen
ja saamisen tarkoitus? Katseella, kosketuksella, sanoilla ja
äänisävyllä on sisältö, joka kantaa meidät energia-aallon
huipulle. Reagoidessamme huomioon, annamme vastavuoroisesti pois
energiaa itsestämme, pysäyttääkseen tai tukeakseen
altistumistamme huomiolle. Energiamme kommunikoi toisen henkilön
energian kanssa. Fyysisestä ja henkisestä liikkuvuudesta tuleva
energiamme työntää ja kantaa meidät yhdessämme eteenpäin.
Ihminen on kokonaisuus, hän luo ja ylläpitää sen itse. Tunteemme
ja ajatuksemme vähentävät tai suurentavat energiatasoamme. Luomme
itse itsellemme patoja ja kaivamme monttuja, näillä estämme
sisäisen energian sujuvaa virtausta. Energiapuutteessa tai
ylijäämässä etsimme nopeasti avuksi toista henkilöä sen sijaan,
että käsittelisimme omia energiavirtauspoikkeavuuksia. Syystä,
että toisen henkilön vaikutus on jo testattu ja helpoin ratkaisu!
Näin etsimmekin kuumeisesti muiden huomiota ja sen mukana tulevaa
energialiikettä.
Olemme huomioriippuvaisia, koska
olemme oppineet sitä tarvitsemaan. Huomio inspiroi ja hidastaa
samanaikaisesti. Leikimme huomiolla ja reagoimme siihen
energiallamme, koska olemme tottuneet elämässämme saamaan
jatkuvasti kaikenlaista huomiota, ihan sikiövaiheesta alkaen. Me
reagoimme huomiolle, koska sisällämme ovat erilaiset liipaisimet,
jotka lataavat meitä törmätessämme erilaisiin huomiotasoihin tai
-puutteisiin. Piilottaudumme, kun pelkäämme tai vihaamme huomiota.
Toisaalta rakastamme, jahtaamme ja kaipaamme huomiota, koska olemme
oppineet paistattamaan sen lämmössä ja avauduttuamme kasvamaan sen
paisteessa. Erilaiset huomionosoitukset ja vastauksemme niihin
koostuvat reagoimisesta ihmisiin. Nämä ovatkin mainitut prosessit,
joissa energiat siirtyvät ja liikkuvat ihmisten välissä.
Näin ollen on huomiotarve suurin
riippuvuus matkallamme ihmisenä olemisessa. Olemme kaikki kokeneet,
että inspiroiva voima, tuki ja rakkaus sekä myös murskaava ja
tuhoava hiljaisuus saavuttavat meitä juuri huomion kautta – me
joko saamme tai menetämme huomiota. Huomion saaminen on todiste
ihmisen olemassaolosta. Huomiotta jääminen tai ylimääräinen
huomio hämmentää ja saa meidät kysymään - miksi emme sitä
saanut tai saimme liikaa? Etsimme vastauksia – miten sitä saisimme
tai olisimme saamatta ollenkaan? Huomion mukana liikkuvat myös
palkkiot ja rangaistukset. Kaikki ajatuksemme ja tekomme pyörivät
sen ympärillä, miten houkuttelisimme yhä enemmän ja parempaa
huomiota elämäämme, jotta voisimme kokea yhä uudelleen
energia-aalloilla surffaamista.
Onko ihminen olemassa olemisen
takia vai onko olemassa, koska hän vain on olemassa?
Marianne
20.12.2019.v
torstai 19. maaliskuuta 2020
Vanhan ja uuden välillä on etäisyys
Tämä
on yhden Maan tarinan – yhden perheen tarinan – aika ja paikka,
missa ihminen menetti oman yhteyteen maan kanssa. Tämä on tarina
tästä paikasta – eteisyys uuden ja vanhan välillä. Uudet
tarvitsevat sitä, mitä heillä ei ole täällä – juuria. Maan
nimen kantaminen luo yhteykseen ja antaa juuret. Kun oikean nimiset
ihmiset lähtevät säilyy maa, jota kukan muu ei voi omista, koska
he eivät kanna sama nimeä maan kanssa – se, jolla oli, ei halunut
itsellesi – hän ei hyväksynyt oma tietä. Toiset eivät voi
edetä, koska heillä ei ole mitään annettavaa- maa ei ole heidän
omansa. Maata on myyty ja ostettu, mutta ei ole ottetut vastaan –
ei ole sidottu Maahan – ihminen ei ole kykenenyt itsesi, täällä
tämän maan päällä, rakastaa. Rakkaus ei kadonnut, sitä ei
löydetty, koska ei ollut eikä ole aikaa pysähtyä, että olla
itsesi kanssa.
Kallioiden
sisällä on muistoja, jotka puhuvat ajan myötä, ihmisten
tarinoita, ihmisten tarinoissa. Täällä, tässä paikassa, on
tuskallisia haavoja – menneitä hetkia, joita ei ole vielä irti
päästetty, koska näitä tarinoita edeenpäin ei kerrota ja ikään
kuin niitä ei muistettaisi, mutta he ovat paikan energiassa ja
nimessa. Se, josta ei puhuta, on edelleen olemassa, koska tarina elää
ja jatkuu. Se, mikä oli eilen, on tänään samassa paikassa –
uudet tulokkaat ja vanhat asukkaat pelaavat yhä uudestaan,
toisteassa uudelleen vanhan tarinan, että nykypäiväna toisesta
näkökulmasta katsoen liuotta vanhan tarinan.
Isänsä
tunsi maa olevan MINUN OMANI – hän ei jakanut sitä, koska maa oli
hänen omaisuutensa – hänen vahvuutensa, juuret ja siteensä
itsensä kanssa. Maa oli hänen ainoa aarteensa, mitä hän hallitsi.
Maa seisoi paikallaan yhdessä paikassa – hän näki itsensä maan
kanssa – poikalla ei ollut siellä paikkaa. Poika ei voinut kotona
tehdän sitä, mitä olisi sitonut hänet maahan – hän pystyi vain
käyttämään maata. Poika ei saanut sitä, mitä tarvitsi itselleen
– tunneta Maan rakkauta. Rakkauden puute on tyhjyytä ihmisessä.
Ilman rakkauta ei ollut hyvä olo, huomenna ei riippunut pojan
olemassolosta – häin ei oppinut ottamaan vastuuta. Se, joka on
juurtumaton ottaa ja käyttää, ei jaa itseään, koska hänelle ei
ole väliä sillä, kestääko se, mikä välityy ihmisten
välityksellä – tänä on hänen aika ja tämän aikana ei ole
ollut eilinen päivä eikä tule huomista. Isänsä piti maan
itselleen - maa ei yhdistänyt, vain erotti – siunaus muuttui
rangaistukseksi.
Maa
on ottetu ja annettu käytettäväksi, että otta OMA – käytetään,
koska ollan tänä olemassa ja kaikki kuuluu ihmiselle. Käyttäes
katsotaan sitä, mitä ihminen tarvii maalta – ei tarkastella
kokonaisuuta eikä sitä, mitä maa tarvitsee. Käytämällä otetaan
tämä mitä tarvitaan – se on yksipuolinen – maasta tule
työkalu. Kun ihminen kunnioita siteitä ja elämän liikettä,
sitten hän pitää energian liikkeesssä – ensin on annettava
maalle – rakastaa omaa Maanhansa, joka kuuluu kaikille.
Rakaudessa
kävelevä ihmine pitää, koska hän on olemassa tänään, hän ei
omista, hän pitää huoltaa, että maa on myös huomenna olemassa.
Jos kaikki on MINUN OMANI, niin siellä ei ole huomispäivä, vain
ainoastan tänäpäivä, joka kestaa ikuisesti – koku yhden ihmisen
aika. Isä oli ja omisti, mutta hän ei halunnut välittää sitä
eteenpäin, koska se olisi tarkoittanut luopua omasta. Ilman
rakkautta siitä tuli velvollisuus pitää maata, jännitys ja keveys
katosivat, vain vaikeudet pysyivät – tulosta ehkä huomispäivä
ei ollut enää tarpeellinen itselleni – tänäpäivä jatkui ja
sen sisällä piti selviytyä.
Sinä,
joka kävelet Maan päällä tänään, olet vastuussa siitä, mikä
on olemassa tänään. Sinä pidät sen ja annat sen eteenpäin –
Sinä olet ottanut vastuun, jos tiedät että huominen on olemassa.
Marianne
19.03.2020.v
keskiviikko 18. maaliskuuta 2020
Suuret kuviot pysyvät silmälle näkymättöminä
Mikä se on, jota emme ehkä vielä tiedä, emme ole vielä nähneet
sitä, koska emme ole vielä katsonut toisesta näkökulmasta –
ihmiset pelavat, elämäsi eläessään, läpi eri kuvioit –
toistuva toistuja, luominen uudestan ja uudestan, että luoda
muutosta. Taloihin, paikkoihin ja kansoihin on tallenettu energioita
– nämä ovat toistuvia tarinoita ajasta toiseen. Sanotaan – se
on, koska se on ollut ja niin se tulee olemaan, mutta oikeasti on,
koska se on jo ollut – toisto keskeytty, kun tarkastellan kuvio
tarina ymmärretään.
Ihminen muutta vanhaan taloon ja hänen elämänsä muuttuu, ellei
talo ole valkoinen puhdas sivu, vain sen sisällä on kirjoitettu
tarina, joka odottaa ratkaisua. Ihminen leikkii itsesi kautta jo
kerran tapahtunut tarinan – täällä, tässä elämässä, tänän
päivässäsi. Ihminen siirtyy uuteen paikka ja hän leikki yhdessä
siellä olevien ihmisten kanssa – sinne tallenettu tarinan, että
itsensä ja toisten tekemistä ymmärtäes löytää ratkaisu, mitten
muuttaa ja katkaista toistuva tarina ajasta. Ihminen syntyi
kansankunnan jäseneksi ja toista siellä tarinan tästä kansasta,
koska se on hänen veressä ja puhuu hänen sisällään, läpi eri
aikojen, yhden tarinan ajan tarinana. Ihmine leikki yhdessä, koska
hän on osa isommasta – ihmine on pelaja eityksessä, mitä
kutsutaan Elämäksi.
Ihminen ei ymmärä, miksi hänellä itsesi ja toisten elämässäsi
kaikki on sellaisena kuin se on, hän haluaisi toisen tavan, mutta
silti kaikki tiet johtavat Roomaan – toistuu toistoina tämä, mitä
on jo tapahtunut ennenkin. Talo, paikka ja kansa tuotta uudelleen
samankaltaista energiaa. Ihmiset, kuka pelavat tarinan sisällä
tuntevat itsensä siddotuna, koska heillä on sopivä energia
„veressä”. Niiden ihmisten, eri aikoina, ajan tarinassa on
muisti, joka sovittuu isomman kuvion.
Sanotaan, että tapahtunut ei voidaa muuttaa, koska tämä on jo
tapahtunut – itse asiassa ihmiset voivat tehdä muutoksen juuri
siksii, että se on ohi – jokainen toisto luodaan muutoksen
aikaansaamiseksi. Jos ei toistu, silloin ei olisi mitäin muuttaa,
koska uusi hetki luo itsensä joka hetki – kun vanha phoenix palaa,
uusi nousee tuhkasta. Muuttumattoa toistoa tarvitaan huomiota varteen
ja nähdäksesi muutospolun.
Pelattava tarina ratkaisu vaikeutta yhden sirpalen poissaolo, ilman
sitä on vaikea nähdä ja ymmärtää kokoinasuutta – kukaan ei
puhu siitä, mitä ja mitten oikeasti oli ennen – jokaisessa
talossa, paikassa ja kansan sisällä on tarinoita, jotka vaietaan –
heistä ei ole puhuttu ja niin ei ole ketään, kukaa välitäis
muiston – on vain toistuva peli, jonka todellista sisältöä
kukaan ei tiedä, koska selittävä kaavio ei oo tulostettu.
Kuinka hyväksyä tieto, että ihmiselle näyttää siltä, että hän
on tänä tällää ensimäistä kerta, koska se on hänen elämän
tänään päivä ja se ei ole vielä ohi – on melkoin usein
tapahtumassa iso toisto, koska se tarina jossa hän pelaa on jo ohi.
Uskoa siihen, että menneisyyttäsi ei voida muutta, ihminen luo itse
toistoja omassa elämässään, että antaa itsellesi mahdollisuuden
muuttaa oma tulevaissuutta nykyhetken kauta.
Peli pitää muisti elossa, että olisi mahdollisuus poistua
tarinasta ja katsomalla sitä vierestä ymmärtä tarina. Ymmärtäes
ja huomates, että ollan ulkona tarinasta, ei koskeitaa tunteilla,
vain nähdään tien eteenpäin, miten saa tarinan loppuma –
ymmärtäes menneisyyteni ja antaa sillä luvan mennä, koska enää
ei tarvi muistoa – esitys päättyi, ihmiset eivät ole enää
tarinoita, vain ovat omalla polulla.
Marianne
18.03.2020.v
tiistai 17. maaliskuuta 2020
maanantai 16. maaliskuuta 2020
Sanamuoto
Naantali tänä - on kapunki kuinka ei olisi kaupunkia
Sanotaan
– VAIKEUS – ihminen ajattelee, että hän oikeasti ei tekisi,
koska hän itse ei halua sitä, jonka voi saata toimintaisi
tuloksena. Sanotaan – JÄNNITYS – ihminen on innolla matkalla,
koska hän itse haluaa kokea sen, mitä hän tekee.
Marianne
16.03.2020.v
sunnuntai 15. maaliskuuta 2020
Minun Sauvoni - Minun tieni
Tulin Suomeen, koska oli aika tulla – ei halunnut, koska pelkäsin.
Minun piti lähteä, koska oli aika mennä – ei halunut, koska
pelkäsin. Tulin takaisin, koska, muuta tapaa ei ollut – pelkäsin,
koska en tiennyt kuinka kauan voisin olla. Tämä on minun tarinani,
lähemmäksi itsesi, eri tarinoiden kautta.
Eri aikojen loppussa, 20 vuodeen kuluttua, tapasin Rakveressa entisen
poikaystäväni, niin satunnaisesti. Menimme naimisin ja meillä on
yksi yhteinen lapsi, plus 2 ja 2 edellisestä ajasta. Miehellä oli
ja on suomen veri ja sielu. Hän oli työskennellyt Sauvossa vuosia,
mutta hän palasi Viroon ja tulin tänne myös silloin kun olimme
yhdessä. Oli vaikea olla, kun mies ja iskä oli monta viikoa poissa
kotonta. Siinä, 2017.a, minun Suomeni tutustumisen kesänä hän oli
työissä Virossa – poikalla oli synytymäpäivä ja hän tarvii
ilman vanhempien vapataa tila – yhdestä päivästä tuli kolme
päivä. Noina päivinä tapahtui ennemään kun on sanoja.
Yöpyimme Sauvossa, muistan aamupäivan hiljaisuuden ja kylmän
kastepuristuksen, kun tein joogan ulkona. Muistan S-Marketin
viileystä sissällä. Ajoimme autolla ympäri Sauvo ja lähellä.
Menimme Karunan näkötorniin ja kävelimme pirunapellolla. Kävelin
ensimmäistä kertaa kalliolla. Turun kaupunkissa jalat vievät minun
linnan – tapasin itseni siellä. Kävelimme Mathildedalin
luonnonpuistossa. Meillä oli aurinkoinen päivä Ruissalossa.
Sisäisesti tiesin, että minun tieni ja aikan on Suomea, mutta en
ollut helppoa hyväksyä oman matkani, mikä ei ollekaan ollut
helppoa. Kokemuksia joka tulee läpi kokea. Muistoja, jotka tulevat
heräväät kun koken kokemuksia. Eri aikoja, jotka luovat
sekaannuksesta selkeyteen.
Minun Sauvoni on ollut luonto, avaruus ja vapauus. Meri, kiviä ja
puut. Linnut, jotka ovat tuoneet omia viestejää. Ihmiset ovat
olleet opettajia, osoittanut tiedä - he ovat tehneet sen ja ovat
olleet sellaisenaan - kuin minun on ollut tarpeen kasvaa ihmiseksi –
silloinkin kun olin itsepäinen ja en halunnut rakastaa heitä, koska
taistelin oman Minäni puolestasi. Kaiken tämän olen tarvinnut
oppimiseen ja kasvamiseen.
Tänään asun pääkadulla, keltaisessa talossa ja minun tieni on
mielenkiintoinen, joskus monimutkainen, koska minä olen edelleen
minä – hyväksyn oman tieni ja jos en halua, sitten tulee aika,
missä olen sisällä ja tunnen tunteitä – sitten ei ole muuta,
kun löytää vastauksia ja kävellä läpi ja eteenpäin.
Marianne
15.03.2020.v
lauantai 14. maaliskuuta 2020
Huomiota tarvitseva henkilö välttää huomiota
Kääntäjä käänsi
Huomiota epätoivoisesti kaipaava
henkilö tekee todellisuudessa kaiken välttääkseen joutumista
yleisöhuomion keskipisteeseen. Hän haluaa kyllä tuntea läheisen
henkilön läsnäoloa, tunteakseen itseänsä tärkeäksi, mutta
Maailman edessä hän tekee kaiken voitavansa tullakseen
näkymättömäksi ja huomamattomaksi, koska hän ei siedä hänelle
suunnattuja katseita. Hän horjuu jatkuvasti kahden ääripään
välillä - huomatkaa minua ja älkää huomatkaa minua. Hänellä on
kyllä halua tulla huomatuksi, mutta myös pelko siitä, mitä
tapahtuu, kun hän joutuukin huomion keskipisteeseen. Elämä
kuitenkin heittää hänelle haasteita, hän saa huomiota ja
mahdollisuuden olla johtaja, seisoa ihmisten edessä, suorittaakseen
testin, rohkeana olemisessa ja muiden katseiden edessä
avautumisessa.
Ehkä on joskus ollut hetki,
jolloin hän tunsi niin paljon kipua, että pelkäsi henkensä
edestä. Tätä kipua ei huomattu, eikä häntä autettu
selviytymään. Voi olla, että hän uskalsi kysyä apua tai sitten
ei uskaltanut. Sen jälkeen hän rakensi kipunsa ympärille muurit,
eikä enää antanut itsellensä lupaa tuntea kipua ja siihen
liittyviä tunteita. Nyt hän uskoo, että hajottamalla seinät ja
päästämällä kivun muurien sisältä ulos hän hukkuisi siihen.
Hänen sisällänsä on niin
paljon huomiokipeyttä, että minne ikinä hän menisi tai missä
olisi, hänestä tuntuu aina, että kaikki katselevat ja seuraavat
häntä, aivan kuin hän olisi parrasvalossa. Tämä tunne seuraa
häntä jopa silloinkin, kun ketään ei ole lähellä, koska muut
ovat kuitenkin läsnä, vaikuttamassa hänen elämässään.
Julkisessa tilassa ollessa hänen pääasiallinen ajatuksensa on -
miltä hän näyttää ja näkyy muille. Hän ei pystyy keskittymään,
olemaan vapaa, olemaan oma itsensä, koska hän näkee muiden
katseita kaikkialla. Kaikki hänen ympärillään on arvostelua
-muiden silmissä, sanoissa ja teoissa. Kun kaikki arvostelevat, hän
luulee lopultakin olevansa juuri arvostelujen mukainen, koska muut
näkevät hänet juuri sellaisenaan. Hän ei kuuntele tai tunne
itseään. Hän saattaa vihata itseään, mutta hän ei pääsee
eroon tuosta tunneriippuvuudesta.
Hän etsii tietoisesti huomiota,
mutta ei pystyy samanaikaisesti ottamaan sitä vastaan, koska se tuo
hänet varjosta valoon. Kun hän seisoo muiden edessä, hän tuntee
olonsa epävarmaksi ja muiden hallitsevansa häntä, koska hänen on
täytettävä muiden odotuksia ja tiettyjä ehtoja. Hän on itse
määritellyt nämä ehdot itsellensä, mutta hän ei koskaan tiedä,
soveltuvatko ne todellisuuteen. Häneltä puuttuu turvatunne, koska
hän ei tiedä, miten reagoidaan häneen sellaisena, kuin hän on.
Hän pelkää, ettei löydä tukea ja ymmärrystä.
Saadessa huomiota, hän punnitsee
ja mittaa sen määrän ja laadun. Jos mielestänsä tulos on alle
100%, niin se ei ole hyväksyttävää, koska hän haluaa täyden
huomion. Vain niin hän tuntee olevansa tärkeä ja erityinen. Hän
ei suvaitse jakamista, eikä vierellensä muita, jotka puhuvat vain
omista asioista.
Hän tarvitsee kuitenkin huomiota
kasvaakseen ja oppiakseen saadun palautteen kautta, mitä ja kuka hän
on. Hän kysyy kysymyksiä ja etsii apua, mutta hän on luonut
itsestään oman tarinansa ja pitää sitä yllä itsensä
suojelemiseksi. Hän toivoo, että muut pystyvät parantamaan hänet
hänen tarinansa pohjalta, parantamaan hänet yhdellä kosketuksella.
Kun muut ovat valmiita auttamaan ja tukemaan häntä muutoksissa, hän
hyökkää vastaan kieltämällä, kiistelemällä ja taistelemalla.
Hän tekee kaikkensa todistaakseen, miksi hän ei voi, haluaa, eikä
tarvitse muuttaa yhtään mitään. Hänellä on suuri pelko
muutoksista, koska nyt hän pystyy hallitsemaan itseään, mutta hän
ei tiedä mitä tapahtuisi silloin, kun hän katsoisi tarinaansa
sisäänpäin ja sen taakse sekä alkaisi toteuttamaan muutoksia.
Ilman huomiota kasvaa paineet,
joiden laukaisemiseksi tarvitaan jo äärimmäisiä ratkaisuja ja
itsensä piiskaamista. Hänen kipukynnyksensä on sisäänrakennetun
puolustuksensa takia sen verran korkea, että hänen täytyy yhä
uudelleen testata ja siirtää itsensä rajoja. Hän ei huolehdi
itsestään, hän on huolimaton kehonsa suhteen, koska hän ei tunne
olevansa rakkauden arvoinen, hän pitää itseänsä esineenä, jota
muut arvostavat. Hän on jäädyttänyt omat syvät tunteensa ja elää
vain pintavärähtelyissä.
Seisoessa muiden edessä, hän ei
voi avautua, koska hän ei luota muihin. Hänen on pakko puhua, mutta
samalla hän rakentaa ja ylläpitää puolustustansa, sillä hänen
mielestänsä muiden katseet näyttävät kuorivan hänet alastomaksi
ja yrittävät tulla ihon alle. Hän pelkää hiljaisuutta, jossa on
vain hän itse ja äänensä, joka vaimenee, eikä heijasta tai
vastaa mitään. Hän pelkää, että puhuessaan hänen todellinen
luonteensa paljastuu, ja jatkuva pelkonsa estää hänet sanomasta
sanoja, jotka voisivat rikkoa muurin hänen ympäriltään, tuodessa
näkyviin tuskansa. Mitä hän silloin tekisikin muiden edessä?
Milloin saapuisi hetki, jolloin
toisen henkilön turvallisuutta tarjoava läsnäolo antaisi hänelle
itseluottamusta avautumiseen ja kipukokemuksensa kautta hän pääsisi
lopultakin eroon siitä tuskasta? Milloin heräisi riitävän iso
tarve olla vapaa, jotta uskaltaisi astua sisälle omaan tuskansaa.
Marianne
01.12.2017.v
perjantai 13. maaliskuuta 2020
Sauvolaisella on Sauvo sydämessä
Ehkä
Sinulla on vaikea ymmärtää, miksi nimittäin minä teen mitä teen
– teen koska minä olen minä. Olen täällä, mutta en ole täältä.
Olen sieltä, mutta en asuu siellä - olen kahden Maan välillä,
mutta kävelen maan päällä. Kuuntelen ja näen ihmisiä, kuka
kävelevat minun ajassani minun vieressäni.
Toivon,
että ihmiset ei satuttaisi toisiaan sanoilla tai teoilla eikä
piirtaisi rajoja toistensa edessä tai välillä. Haluan ymmärystä,
että joka ihmine on tärkeä ja myös tässä tapauksessa, jos hän
on erilainen, tai hänestä huolimatta hän ei voi käyttä nimeä,
jonka kriterit hän ei täytä.
Haluan
että ihmiset työskentelesivat yhdessä. Tiedän, että olen ylpeä
ihmisistä ja niiden yli, kun ihmiset on kävelennut ympäri Sauvo,
kuuntelenut toisia ja puhunut itse omia tarinoita. Kun jonain päivänä
pöydällä on kirja – ihmisjuttujen kirja – tarinoita ihmisistä
jotka kantoivat Sauvoa sydämessä. Teen ja kävelen tätä polkua,
koska tiedän – sitä tarvitaan tänä – ja pääasia – see on
mahdollista, koska me, Sauvolaiset olemme olemassa.
Voidaan
kyllä sanoa, että on ollut aikoja ja tehty ja on ollut, muutoksia
ei tarvita tai muutokset eivät ole mahdollisia. Haluan, että
henkilo kuka on viellä täällää tänään ei kääntäisi
selkäänsä toiselle eikä astuisi toistesta yli eikä jättäisi
tyhjän oman kotitaloni toivoessa että jokin muu paikka on parempi.
Olen tavannut, olen puhunut, olen kuunnellut ja olen nähnyt –
jokaisella ihmisellä on kirkas valo sisällä – Sinun tarvitsee
vain katsoa ja kunnella.
Me
kirjoitamme itse oman Sauvon-tarinan, mutta se on oikeastaan Suomen
Maan tarina, kun me tällä astumme ja teemme sen, niin muut saavat
voimaa, että astua. Tunnustaan rehellisesti, että kävellessään
tätä tietä, sekä minä että muut, tarvimme muiden tukea –
Sinun, Sinun ja Sinun – Sauvossa asuvien ihmisten tukea – niiltä
joilla Sauvo on sydämessä.
Marianne
Umborg
13.03.2020.v
Tiedän että olit siellä minun varten
Olen hyväksynyt oman tieni ja olen itsellesi antanut luvan vapautaa
menneisyys, kun tunnen että voin sanoa – Minä tänään Sinua,
että Sinä olit siellä minu varten!
Marianne
13.03.2020.v
keskiviikko 11. maaliskuuta 2020
Paras mahdollinen tulos
Minu paras mahdollinen – käyttään sitä, mitä minulla ja
minussa on tämän varten, että luoda se, mikä on mahdollinen –
mutta tulos riippuu näkökulman valitsemisesta.
Marianne
11.03.2020.v
tiistai 10. maaliskuuta 2020
maanantai 9. maaliskuuta 2020
Aika tarinoille – tarinoita ihmisten ajasta
Julkistettu 10.03.2020.v "Kunnallislehti"
Muistamme ihmiset tarinoiden
kautta – eri aikakausien tarinoista, mitä ihmiset avaamalla
itsensä ovat jakaneet muiden kanssa – värillisiä, tuoksuvia ja
eläviä tarinoita.
Sanat lentävät avaruudessa, ne
kantavat merkitystä sinällään ja niillä on sisältö. Tyhjät ja
ontot sanat putoavat sirpaleiksi. Täydet sanat vievät menneisyyttä
eteenpäin – luoden yhteyden eilisen ja huomisen välille. Nämä
ovat ihmisten elämänmakuisia tarinoita – meitän aikamme
tarinoita.
Aika oli eilen, on tänään ja
tulee jälleen huomenna – se ei pysy paikallaan, se näyttää
katoavan ikuisuuksiin. Emme voi pitää sitä, ovet sulkeutuvat ajan
myötä – voimme muistaa – ihmisten jakamat tarinat sisällämme
– voimme siirtää ne eteenpäin. Voimme kuunnella, kun aikamme on
olla. Voimme jakaa, kun vielä on aikamme olla.
Voit kysyä MIKSI on tärkeää
jakaa ja kuunnella tarinoita. Ellemme jaa tarinaamme, emmekä
kuuntele toisimme, silloin emme ole yhteydessä toisiimme – emmekä
ota vastuuta maasta jolla kävelemme. Ihminen on hiukkanen, joka
lähtee lentoon ajan tuulessa – välitettyjä tarinoita ovat
juuret, jotka sitovat meidän maahan. Oman
tarinan kertominen on sen sanomista – „Minä näytän Sinulle
kuinka minä näin ja näen Maailman.” Jokainen ihminen on tärkeä,
vain hän saa lahjoitaa toiselle tämän palasen joka yhdistää
ajat.
Voimme jakaa tarinamme, koska
meillä on se mahdollisuus – olemme täällä tänään, tässä
paikassa ja nyt. Meillä on vastuu, kunnioitus ja rakkaus niiden
edessä jotka olivat ja on.
Marianne
09.03.2020.v
perjantai 6. maaliskuuta 2020
Onko peilaus näkyvä jälki ihmisen matkasta
Kääntäjää käänsi
Ajatella, että kaikki mitä
ihminen näkee ja kokee ympärillänsä, on omassa todellisuudessa
luotu Maailma … Miksi ihminen silti uskoo, että ei mikään hänen
elämässään ole hänen itsestänsä kiinni? Ihminen tuntee
olevansa vain pieni hiukkanen aikatuulien myrskyssä. Mieti - ihminen
itse onkin Aika, jonka yksi elämä on yhden tarinan alku ja loppu,
tarina, joka on ihmisenä eletty lyhyt hetki ikuisuudessa.
Jos ihminen elää omassa
reaalisuudessa, eli hänen elämänsä on hänen oma luomuksensa,
miksi hänen elämänsä ei ole sitten sellainen, kuin hän toivoo ja
haaveilee? Joskus pitää hyväksyä, että ihmisen elämässä on
olemassa kaikkea sitä, mitä hän tarvitsee sinä hetkenä - ei
enemmän, eikä vähemmän. Elämänsä sisältää kaiken
tarvittavan siirtyäkseen eteenpäin hänelle määrättyä polkua
pitkin. On paikkoja, hetkiä, ihmisiä ja tunteita, joilla ihminen
värittää ja täyttää maailmansa, jossa hän voi toteuttaa
parhaansa mahdollisen. Jos jotain tai joku jää vielä puuttumaan,
ihminen luo sen itsellensä.
Peilit ovat esteenä oman tien
kulkemiselleen, koska heitä on vaikea ohittaa ja mahdotonta
läpäistä. Peilistä näkyvä heijastus muuttaa ihmisen näkökulmaa
itsestänsä. Kun katsomme peiliin, uskomme olevamme juuri
sellaisena, millaisena peili meitä näyttää. Unohdamme, että
jokainen peili peilaa eri tavalla, ja peilejä on yhtä monta, kuin
pystymme tunteissamme luomaan itsestämme erilaisia mielikuvia.
Ihmisen kokema kipu on todellista
ja satuttaa kovasti. Kuolema on käsinkosketeltavasta todellisuudesta
luopuminen ja oma itsensä peilauksen pois antaminen. Loppuuko Aika
ja pysähtyykö kello sydämen pysähtyessä? Kello on oikeastaan
vain työväline ajan visuaaliseen kuvaamiseen. Aika ei katoa tai
lopu hiljaisuuteen koskaan.
Tiimalasihiekan viimeinen terä
liukuu kukkuraisen päällimmäiseksi ja koko laskettu aika on
näkyvillä yhdessä pienessä kasassa. Kääntäen tiimalasin
ylösalaisin, hiekka alkaa valumaan alaspäin, laskien taas alusta
kulkevaa aikaa. Ihmisen on pakko nähdä tai koskettaa todistuksia ja
todisteita - olla varma, että kun näkee omin silmin, niin asia on
todella olemassa. Jos hän ei näe, hän ei tiedä, mitä EI ole
olemassa - ilman heijastusta ei ole todistusta olemassaolosta ja
heijastukset ovat näkyviä jälkiä ihmisen matkasta
elämänpolullansa.
Ihminen Ihmisenä voi olla
ärsyyntynyt, loukkaantunut tai vihainen siitä, miksi hänen
elämänsä on juuri sellainen kuin on. Hän protestoi ja yrittää
rikkoa peilien heijastukset. Ihminen Sieluna jo tietää - mitä,
miksi ja miten. Sielu tietää - jos ihminen itse ei opi polkuansa
läpi käyden, kokien kaikki itseänsä kautta, on tehtävä
toistoja, kunnes hän oppi näkemään heijastuksista itsestänsä ja
erottamaan olemassa olevia asioita kuvitellusta. Silloin hän ei enää
tarvitse peilejä nähdäkseen itsensä.
Marianne
30.09.2019.v
torstai 5. maaliskuuta 2020
Asuminen maalatut kuvan sisällä
Pelossa
maalaamme mielikuvituksessa kuvan ja suljemme itsemme sisään. Emme
näe sitä, mikä oli ja on ja en näe sitä, mitä ei oo – meillä
on kuva ja siitä tule totta – se on se. Me elämme oman pelkoonsa lukituna tämän Maailman sisällä, jonka me itse rakensimme sisällemme.
Marianne
05.03.2020.v
keskiviikko 4. maaliskuuta 2020
Aikan ääni kivissä
Kun
tarinoille annetaan aika ja paikka, silloin tämä mitä kuulet pysyy
– tätä mitä annetaan saa antaa eteenpäin. Emme voi tehtä
toisten puolestasi tätä, mitä vain hän voi lahjoitaa eteenpäin –
miten hän näki ja näkee Maailman. Mitä ihminen ei tee tänä –
hän ei ole osa sitä huomenna.
On
aikaa jakaa, avaa ovet – antaa eteenpäin tätä, mikä on tärkeä
– tarinoita muistojen kautta.
En
osa sanoa tarkalleen, miksi teen kaiken tämän, mitä teen nyt.
Tiedän itsessäni, mitä en ole vielä itse ymmärtänyt. Tämä maa
täällä on vastaanottanut minut ja nyt on minu tapa välittää se
eteenpäin, mitä kasvaa sisälläni.
Jonkin
aikaan sitten etsin vastausta kysymykseen - „Missä on aikan
muistot?” - vastaus tuli - „Kivien sisällä” Tänään asun ja
kävelen kallioilla. Tiedän, että muistot ehkä Aikan tarinat on
kallioiden sisällä minun vieressäni ja jalkani alla. Kivien
sisällä on jäljellä jälkiä ihmisten sydämestä – se on AIKAN
ääni
Kun
maailma vastaa hiljaisuudessa olen monta kertaa ajatellut, että
seison nyt paikalla ja odotan siihen asti, kunnes Maailma itse ota
askel – kun ihmiset itse haluvat, sitten he tulevat ja tekevät.
Sitten sisäinen vahvuuteni kasvaa ja otan sen askeleen eteenpäin,
koska näen uuta oven edessäni joka aukeaa kosketettaessa. Menen
ulos ihmisteen eteen ja puhun, otan kynän ja kirjoudan ulos – teen
uuden askeleen koska minä olen avoin ...
Marianne
04.03.2020.v
tiistai 3. maaliskuuta 2020
Oikean huomion merkitys
Kääntäjää käänsi
Aikakautemme avainsanoja ovat masennus ja stressi, joiden takana on
pitkäaikainen aidon huomion puute. Luulemme, että nykyajan ihminen
saa yli kyllin huomiota, ollessa aina näkyvillä julkisesti uskoen,
että häntä aina nähdään. Ihminen haluaa huomiota, mutta
tarvitsee juuri aitoa huomiota. Ilman sitä hän kuihtuu ja vajoa
syvään peruspelkojen kuiluun. Hän ei poistu sieltä ennen, kun hän
saa takaisin elämänhallinnan.
Ihminen kontrolloi itsensä, jotta hän voisi olla oikeasti paras.
Jos hän kokee sen olevan epäriittävän, hän tuntee itsensäkin
todella epäriittoisaksi. Mitä hän voisikin tehdä, kun havaitsee,
että hän ei kykenekään luomaan itsellensä tulevaisuutta? Hän on
hukassa, eikä tajua, mitä ja miksi hänelle tapahtuu. Ihminen
jähmettyy ja pysähtyy, välttääkseen tunnekuohua ja seuraavia
tekojansa. Hänen mielestänsä millään ei ole mitään järkeä,
jos huomisesta puuttuu toivo ja tulevaisuus.
Huomio on, kun valuutta, jonka avulla ihminen saa maailmalta sitä,
mitä itse ei kykene ehkä hetkellä saavuttamaan eli turvallista
tulevaisuutta ja uskoa huomiseen. Aidon huomion saamiseksi täytyy
hänen kontrolloida itseään, jotta hän voisi antaa itsestänsä
parasta ja sitä kautta hallita/kontrolloida maailmaa. Ihminen uskoo,
että maailma antaa vastineeksi hänelle takaisin tarvitsemansa. Näin
ollen täytyy löytää oikeat keinot, miten hän saisi juuri sitä,
aitoa huomiota.
Tarina jatkuu ...
Marianne
03.03.2020.v
maanantai 2. maaliskuuta 2020
Lapsuuden maa
Tämän
aikana kun olin pieni tyttö, olit minun aurinkoiset kesät Tallinnan
lähellä yhden vanhan talon pihalla. Siellä oli metsä, peltoa ja
niityt, meri olin ihan vieressä – mutta ei ainoa muuta ihmista –
kaupunki oli vielä kaukana – 10km. Mä olin tosi onnellinen ja
iloinen – minulla oli oma turvallinen paikka.
Aika
lähtii edäisi, minä kasvoin. Kun menin ensimäistä kerta
naimisiin täti lahjoiti tämän talon minulle ja mitä minä itse
tekin – leikkasin oman lapsuudeni rikki. Virossa oli tullut uusi
aika ja enäm ei ollut turvallinen asua metsassa. Meidän pihan
ympäri rakennetiin aita – 2m korkea. Minä oli yhdellä puollella,
vapaus ja avaruus toisella puolella.
Samaan aikana halusivat myös toiset ihmiset asua siellä missä minä olin. Kaikki
paikat mitatiin ja maa leikattiin paloiksi. Uudet talot kasvaisit
kuin sienet sateen jälkeen. Rauha ei enää ollut. Polku kotiin ei
ollut meidän oma. Ei voinut enää mennä minne vaan – kaikki
hyvät siene ja marjan paikat olit toisten pihassa. Minun lapsuudeni
oli kadonnut – tämä aika oli ohi.
Mä
muutin toisen paikka, missä meillä oli 21 ha maata ja talo oli
meidän maan keskellä – että ei joku muu sais tulla ja otta minu
vapauteni itsellesi ...
Marianne
02.03.2020.v
sunnuntai 1. maaliskuuta 2020
Minun Sauvoni – ihmisten tarinat
Vain
yksi viikoa on ohi tästa, kun ihmiset puhuivat somessa kuinka elämä
Sauvossa on koskettanut heitä – tämän viikon sisällä tapahtui
– kaikki on mahdollista jos ihmiset astuu eteenpäin yhdessää.
Kiitos
Marianne
01.03.2020.v
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)