LENTON LÄHETETTYJÄ TARINOITA

perjantai 28. helmikuuta 2020

Jos valitset uhriroolin, myyt itseäsi - Älä ota vastan sitä, mistä et pystyy maksamaan



Kääntäjää käänsi

Ihmiselämä on täsmälleen sellainen, millaiseksi ihminen päättää sen elää. Hänen askeleensa ovat kuin kävelyä tasaisella ja tyynellä veden pinnalla, jonka kosketus koskettaa häntä takaisin. Hän ei ole ainoa muuttuja elämässänsä. Veden pintaa ei kanna ihmistä, syntyvät aallot tuntuvat suuret ja voimakkaat, jossa ihminen huomaa olevansa hauras, pieni ja voimaton – hänellä on pelko, ettei hän ei ole riittävä muuttamaan omaa elämäänsä.

Ihminen tarvitse uhriroolia tapauksissa, jossa hän tuntee, ettei hänellä ole muuta ratkaisua asioiden muuttamiseen, kuin se, mitä hänellä juuri hetkellä on. Hän käyttää uhrin roolia, saadakseen muiden ihmisten huomion, jolla yrittää tavoittaa toisten myötätuntoa ja pakottaa toisia antamaan hänelle omat keinonsa, jotta hän uhrina pysyisi pinnalla. Jos hän ei voi näyttäytyä uhrina, hän voi olla myös syyllisen roolissa, jonka tekoista on tullut jotain seurauksia. Myös sillä hän onnistuu ansaitsemaan huomiota. Syyllisenä olemine on vain hieman pidempi tie uhriksi, kellä on kärsivän ihmisen energia. Odottaessaan uhrina toisten lohdutusta ja tukea, ihminen pysähtyy, kärsiessä rangaistustansa - molemmissa tapauksissa elämänaallokko lopultakin vaipuu ja vesi kirkastuu.

Eläen valitsemansa elämää ja kokien itsensä oman elämänsä uhrina, ihminen tarvitse vihan voimaa, voidakseen tehdä asioita, joista hänellä on tapana sanoa - minun on vain pakko! Vertailleen itsensä läheisiin ihmisiin, hän löytää keinot, joilla hän voisi kasvattaa viha-aineesta. Katsoen omaa elämänsä sisältäpäin ja seuraten toisten elämää sivusta, hän uskoo tosiaan, että muilla on paljon helpompaa, koska heillä ei ole samoja juttuja, kuin hänellä. Heillä ei ole hänen vaikeuksiaan ja siten heidän elämäänsä sisältyy vapautta ja keveyttä. Esittämällä itsensä uhrina, ihminen toivoo, että toiset vertailisivat omaa elämänsä hänen elämäänsä ja tuntevat itsensä syylliseksi omasta helpommasta elämästänsä sekä keksivät tavan, jolla tukea uhria ja antavat hänelle jotain omasta „helpommasta“ elämästä. Heistä tulee syyllisiä, jos he eivät jaa omaisuuttansa. He voivat kyllä jakaa, mutta se ei ikinä riittää, koska elämänvaikeudet jäävät uhrille kuitenkin pysymään.

Jos uhrina oleminen on saanut alkuunsa ihmisen jostain kipeästä kokemuksesta, niin silloin uhrina esiintyminen on kuin rikkaruoho, joka leviä ja valloittaa huomaamattomasti ihmisen käyttäytymistottumukset. Siitä muodostuu käytäntö, jolloin ihminen käyttää elämänsä vaikeina hetkinä uhrin roolia siihen, että hän pärjäisi elämälle edes jotenkin paremmin. Hän käyttää roolia, koska kokemuksiensa perusteella tämä keino toimii erittäin hyvin. Uhrin roolissa ihminen odottaa, että joku tulisi ja pelastaisi hänet elämänvaikeuksista kirkkaampaan tulevaisuuteen. Pois kaikesta, mitä hän ei varsinaisesti halua elämässänsä tehdä tai kokea. Ihminen ei vain halua ottaa vastuuta omista valinnoistansa, eikä elää niistä johtuvien seuraamuksien keskellä.

Valitsemalla martyyriroolin, tämä ihminen myy itsensä. Uhrin on saatava itsellensä ilmaista energiaa. Hän osoittaa, että hänellä on vähemmän kuin muilla, ja muiden lahjotuksilla saavutettaisi tasapaino. Itse asiassa alkuperäisestä tasapainosta tulee päinvastaisesti epätasapaino, koska uhri on saanut lopultakin enemmän ja antajalle on jäänyt vähemmän. Uhri uskoo, että jos hän ei ole kysynyt suoraan, hän voi vapaasti käyttää hänelle antamaa, eikä hänen ei ole mitään velvollisuutta siitä maksaa. Uhri myy kärsimyksiä näyttämällä itsensä ja uskoo, että energianvaihto on ollut rehellistä, vaikka hän onkin ottanut toiselta energiaa, josta vastineeksi ei ole antanut mitään. Joskus tulee hetkiä, jolloin vaa´an tasapainottamiseksi uhri yksinkertaisesti kaadetaan tuskallisesti areenalla.

Ihmisellä on velvollisuus palauttaa tasapaino, kun hänen toimi on aiheuttanut toisen henkilön energiatason vähentymisen. Jos ihmisen toimi ei ole muuttanut tasapainoa, ei tarvitse myös antaa energiaa takaisin (se on vapaaehtoista), kuitenkin pitää ymmärtää, että myös näissä tapauksissa on tärkeää ylläpitää tasapainoa - jokaisella on vastuu itsestään ja tekojensa seurauksista. Kysyessä jotain pitää myös antaa ja antaessa jotain pitää osata myös kysyä. Uhrille energiaa annettaessa ei yleensä kysytä takaisin, koska miten ottaa takaisin sieltä, missä sitä on muutenkin vähissä? Kysymättä takaisin tai ottamatta vastaan tarjottava vastinetta, uhrilla ei ole muuta vaihtoehtoa kuin myydä itseään tai luopua tarjottavasta avusta. Jokainen, joka jatkuvasti vain antaa itsestänsä jotain uhrille, tuntee usein, että häntä hyväksikäytetään, koska hänelle jää aina vähemmän ja vähemmän energiaa ja näin tulee lopuksi antajasta uhri ja entisestä uhrista tulee puolestaan syyllinen. Roolit vaihtuvat.

Uhrina esiintyminen on malli, jossa ihminen ei välttämättä tietoista, miksi hän mallia käyttää. Se on hänen keinonsa saada tarvitsemansa, jotta hän pärjäisi elämällensä paremmin. Hän uskoo, että saa uhrina sitä, mitä tarvitsee, mikä antaa hänelle turvallisuustunteen. Kun ihminen osoittaa muille, että hänellä on vähemmän, hän saa avun, eikä hänen tarvitse tehdä itse muutoksia omassa elämässään ja hän voisi jatkaa vanhalla tavalla. Muutos tapahtuu muiden avulla, muiden antamilla työkaluilla, jotka auttavat häntä jatkamaan eteenpäin. Mutta näin hän ei ota ikinä vastuuta valinnoistaan eikä niiden seurauksista. Ihminen Uhrina ei tiedä mitä pitäisi muuttaa. Hän ei näe ratkaisuja, miten hän voisi muuttaa elämäänsä, koska hän ei halua tehdä muutoksia omiin näkökulmiin, eikä valintoihinsa. Hänen on saatava se, mikä mielestänsä hänelle kuuluu, koska hän on kärsivä puoli, eli uhri.

Kun tuntee olevansa elämänsä uhrina, tuntee itsensä syyllisenä, ettei osaa elää elämänsä oikein. Kun otetaan syyllisen rooli, tarvitaan joku toinen, joka määrittelisi myös palkkion, jonka maksamisen jälkeen saapuisi toivottu vapaus. Toinen ihminen asettaisi oikeudenmukaisen hinnan, jotta syyllisestä ei tulisi uhria. Ihminen kärsii ja kärsii, mutta ei kysyy toiselta, ketä hän käyttää uhrina - kuinka paljon hän tuntee syyllisyyttä? Ihminen ei myös kysyy itseltäänkään, mitä hän voisi antaa itse itselleen ja tehdä itsensä hyväksi.

Syyllisyystunteesta eroon pääsemiseksi tarvitaan pelastajaa, joka kertoisi hänelle, että kärsimällä rangaistuksen, hän on lunastanut itsensä syystä, ettei halunnut tai pystynyt elämään elämäänsä sellaisena, kuin se on. Ihminen ei anna itsensä uskoa voivansa tehdä jonkun uuden valinnan elääkseen niin, kuin todellisuudessa haluaisi. Hän tarvitsee jonkun toisen sanomaan, että hän voi tehdä kaikki mitä haluaa ja elää elämänsä juuri omalla tavallaan. Vaihtamalla kärsijän ja syyllisen rooleja, ihmisellä on mahdollisuus löytää lohtua, saada huomiota ja ylimääräistä energiaa sekä kasvattaa vihaa selviytyäkseen omasta elämästänsä. Hän uskoo, että hänen elämänsä muuttajat ja vaikuttajat ovat itsensä ulkopuolella. Hän tarvitsee siihen muiden luvan tai lupauksen, koska jos kaikki ei menekään toivotusti, hänellä on mahdollisuus syyttää siitä muita ja näin hänestä tulee taas uhri. Jospa vain joku toinen olisi vastuussa seurauksista ja palauttaisi tasapainon Maailmassa, jossa tämän uhrin toiminta on jättänyt jälkensä!

Jos ihminen ei saa mitä haluaa, ei tarkoita aina, että hän on uhri. Se ei vaan ole ollut hänen tämän hetken valintansa. Silloin on aika vaihtaa näkökulmaa ja tehdä uusi valinta. Jos ihmisen elämä ei ole hetkellä juuri sitä, mitä hän halusi kokea, ei tarkoita, että muutosta ei tulisi. Ihmisellä on mahdollisuus elää jokaista hetkeä elämästään parhaalla mahdollisella tavalla.

Toteamuksen hyväksyminen - Kyllä, elämäni on nyt juuri sellainen, kuin se on. Olen itse valinnut askeleeni ja nyt minun on uitava, kunnes kuiva maa on jälleen jalkojen alla. Jos rimpuilen vastaan, matkastani tulee vaikeampaa ja väsyn liiallisesta ponnistelusta. Jos taas jään lilluen odottamaan, että joku huomaisi minut ja heittäisi minulle pelastusrenkaan tai vetää minut ulos vedestä, suostun sinä hetkenä olemaan riippuvainen muista. Kun annan itselleni aikaa rauhoittua, aallotkin rauhoittuvat - näin minun ei tarvitse turhaan taistella aaltoja vastaan ja huomaan helpommin rannan. Tiedän, että vain minä itse voin auttaa itseäni. En voi hallita vettä, maata, ilmaa tai tulta, mutta voin käyttää niitä kohta pian tukena, jos vain uskallan kellua vedessä rauhallisena ja luottavaisena. Rantaan pääsyn jälkeen uudelleen valiten voin tehdä valinnan, jonka kautta voin kokea kokematonta ja löytää salaisuuden itsestäni.


12.07.2019.v





Minä – Marianne



Kääntäjää käänsi

Kävelen polkua, jossa kirjoittelen tarinoiksi omia elämänkokemuksiani. Tarinat ovat eläviä, kunnes ymmärrän omat oppitunnit ja kävelen niiden läpi. Lentoon päästetyissä tarinoissa näkyy koko tieni, jota olen kulkenut eteenpäin. Aina kun olen oppinut jotain, on vaihtunut näkökulmani asiaan ja sitä seuraa tarinani, joka avaa taas uuden tason. Tarinani kertovat ihmisistä ja on kirjoitettu ihmisille. Ihminen voi olla itse itsellensä sekä oppilas että opettaja. Tarinoita voi jakaa moniin tavoin – meditaation kautta, jotka opastavat määräpään asti pääsyä. Sitten Minä ja Sinä - tarinat, jotka auttavat ymmärtämään ihmissuhteissa tapahtuvia prosesseja. On Sielujen vaellukset eri ihmisinä eri aikakausina – aika on ajaton, kestävä ikuisuus. On myös huomiosta kertovia tarinoita siitä, miten aidon huomion kadottaminen voi nostaa ihmisen joko pilviin tai johtaa itsetuhoon, joskus jopa itsemurhaan. Loput tarinat käsittelevätkin kaikkea muuta, jota olen tuntenut tai kohdannut ja jotka ovat minua puhuttaneet.

Asun Suomessa, mutta blogini oli ja on tähän asti viroksi. Lukien sanomalehtiä ja seuraten muutakin mediaa huomasin, miten ihmisiin sattuu usein, koska eivät ymmärrä itse itseänsä, eli eivät osaa lukea itsensä. Haluan auttaa heidän, joiden kotimaassansa minulla on kunnia asua, ojentamalla heille tarinani. Käänsin osan tarinoistani suomeksi, jotta veljeskansakin voisi lukea, mistä ja miten minä kirjoittelen.


28.02.2020.v