LENTON LÄHETETTYJÄ TARINOITA

Marianne Umborg settimised - energeetiline päevaraamat

torstai 31. joulukuuta 2020

Kiitos

 



Olen kiitollinen kaikesta, mitä oli, ja kaikista, jotka olivat, koska ilman kaikkea sitä ei olisi sitä, mitä on.


Marianne

31.12.2020.a



keskiviikko 16. joulukuuta 2020

Taaksepäin katsomalla eteenpäin jatkamassa - Niin kauan kuin on mahdollisuus, on mahdollisuus olemassa

 


„Minun Sauvoni” - ihmisten tarinat Sauvosta olit jätetty odottamaan, että jos koskaan on mahdollisuus tehdä tarkoitetulla tavalla, niin se voidaan tehdä ja kuuntelemalla ihmisten kertomia tarinoita saa yhdistää ajat. Oli jo ollut suunnitelmia ja ihmisiä, jotka ajattelivat mukana ja yhdessä, mutta, kun maailma lukittiin ensimmäistä kertaa ja kaikki olisi kuin pysäytetty, ihmiset astuivat omien maailmien sisälle. Ajatus ei ole kadonnut, tieto tarinoiden tärkeydestä on edelleen olemassa, mutta mä en itse astunut enää näkyvästi tällä polulla.

Viime tiistaina istuin keittiön pöydän toisella puolella ja puhuin ajatuksesta kerätä tarinoita ja niiden merkityksestä. Jaoin tarinan - se oli tarina siitä miksi ja mitä oli ollut, ikään kuin tilaisuus olisi jo ohi mennyt. Muutama päivä kului ja tajusin, että mahdollisuus oli edelleen olemassa. Minä itse olin jo edelleen olemassa ja olin mahdollisuus itselleni. Vaikka ehkä en voi, en osa tai ei pysty tekemään tänään noin, että saisin tuoda ihmisiä yhteen, että tarinoita välitetään näkyvästi ja kuultavasti ihmiseltä ihmiselle, silti voin itse kuunnella ihmisiä, joita tapaan matkan varrella, ja pyytää lupaa heidän tarinan kirjoittamiseen. Vaikka itse en voi saada kokonaan unelmoitu lukumäärää 1000 (tai enemmän), on yhden ihmisen tarina myös tärkeä askel - ja päätin astua, että ollakseni olemassa saisin kirjoittaa ylös ihmisen tarinan. Niin kauan kuin on mahdollisuus, on mahdollisuus olemassa. Voin käyttää minulla olevia mahdollisuuksia ja antaa osuuteni, että ihmisen tarina säilyisi - antaa ihmiselle mahdollisuuden jakaa tarinansa - olen olemassa ja kuuntelen.

Itse asiassa tarinoiden polku ei jäänyt keskeneräiseksi, koska jo toteutetuista askeleista syntyisivät seuraavat. Tarinoiden tapahtumia varten luotu FB-sivulle ( https://www.facebook.com/minunsauvonisauvolaistentarinat ) lisääntyi FB-group „Minun Sauvoni – Sauvolaisten tarinat Group”, missä ihmiset saisivat itse jakaa omia tarinoita, siellä on jo 12 Sauvon ihmisen tarinaa. Tarina sivun alhaalta järjestettiin ihmisiltä ihmisille "Ota tästä" päivä ja aloitettiin Pihakirppis- ja Puutarhapäivän rakentamista. Kirppispäivälle luotiin lopuksi oma FB-sivu ja päivä tapahtui. Molempina päivinä - „Ota tästä” ja Kirppispäivällä - osallistui yli 40 paikkaa.

Tapahtuman aikana tuli ajatus järjestää ensi vuonna kahden päivän tapahtuma. On jo mahdollinen tehdä tapahtumasta isompi, jotta se ei olisi vain Kirppispäivä, vaan enemmän kaikille - jotain tapahtuisi myös illalla ja muualla, että kun toisaalta ihmiset tulevat Sauvoon, heillä olisi enemmän valintoja ja sitä, mitä he saisivat täällä tehdää - Sauvolaiset saisivat tarjoa erilaisia mahdollisuuksia vieraille, ja myös sauvolaiset itse voisivat osallistua - yhdessä olemme vahvempia ja näkyvämpiä.

Että luoda lisää mahdollisuuksia kasvoi ajatus FB Pihakirppissivun nimen ja tarkoituksen muuttamiseksi - nyt on olemassa julkinen Sauvo FB-sivu „SAUVOlaisten kivoimmat menovinkit ja parhaimmat kemut”, joka tarjoaa tietoa ihmisiltä ihmisille luotuihin tapahtumiin ja aktiviteetteihin. Tätä varten, että lukea ja jakaa kenenkään ei tarvitse liittyä. Tie meni eteenpäin yksinkertaisesta mainonnasta myös täällä - syksyllä tehtiin yhteistyötä Peimari Arenan kanssa. Mainonta on välähdys muun muassa, mutta luomalla tapahtumia sivun alaosasta kiinnostuneet ja osallistujat saavat tukea itselleen - FB muistuttaa ihmisiä siitä, mitä he ovat aikonut tehdä.

Tänään Sauvon ihmisellä on mahdollisuus lukea ja jakaa Sauvon ihmisen tarinansa FB-n tarina ryhmässä - https://www.facebook.com/groups/229915994848047. Tänään Sauvolaisella on mahdollisuus jakaa oma tai katsella muiden toimintaa voidakseen välittää ja saada tietoa siitä, mihin, mistä ja milloin on mahdollista osallistua https://www.facebook.com/sauvolaistenkivoimmatmenovinkitjaparhaimmatkemut. Nykyiset sivut ovat ihmisten mahdollisuuksia, ja ne ovat juuri sellaisia kuin ihmiset itse luovat niitä. Jos tulet lukemaan, saat osan, jos jaat tarinasi, sinulla on lahja ja muut saavat osan siitä. Kun tulet jakamaan omia toimintasi, silloin kutsumalla toisi osallistumaan saadaan myös itse osa, kun tulet lukemaan, saat mahdollisuuden tulla ja olla osa sitä.

En ole kysynyt miksi tehdä, vain miten se tehdään, että olisi olemassa ja joten, jos on ollut mahdollisuus, olen ottanut askeleen eteenpäin ja myös seuraavan. Niin kauan kuin ihmine on olemassa, on mahdollisuus kysyä, kuunnella, jakaa, olla yhdessä - se on niin yksinkertaista. Ihmisten tekemät askeleet jättävät jälkensä ja luovat yhteisen polun muiden kanssa - ihmiseltä ihmiselle, ihmine yhdessä toisen ihmisen kanssa – Sauvolaiselta Sauvolaisele.


Marianne Umborg

16.12.2020.a



torstai 10. joulukuuta 2020

Millainen tai kenen kasvo on Sauvolla

 


Oli yksi ilta, kun kysyin itseltäni - Kenen kasvot ovat Sauvolla? Kenen kasvo on Sauvo? Oli melko pitkä hiljainen hiljaisuus ja sitten tuli vastaus - Sauvolla on laatikoiden kasvot. Sauvo on luonto, joka on avoin ja olemassa kaikkien varten. Toisaalta Sauvo on ne ihmiset, jotka ovat syntyneet, liittyneet, sovitettu tai sijoitettu laatikoihin. Jokaisella laatikolla on oma nimi. Jokaisella laatikolla on omat toimintansa. Laatikot ovat erillään - ovat yhdet ja toiset. Laatikoiden nimistä löytyy yhteisuus – Sauvo. Laatikoita sitoo yhteen yksi Maa.

Jokaisella laatikolla on oma tarinansa, aika, paikka ja kasvot. Kuka haluaa tehdä tai voidakseen ja saavuttaa jotain, sen pitää astuu ja asua laatikkossa. Laatikoiden poikki ei ole teitä, koska laatikot ovat suljettuja sivullisille ja ulkopuolisille. Ollaan laatikon sisällä tai ulkona. Ajoittain laatikot avautuvat, että se, mikä saatiin tehty, voidaan jakaa muiden kanssa - jotain myydään, jotain näytetään, jotain järjestetään. Onko laatikko turvallinen? Onko laatikko välttämätön? Kyllä se voi olla, ihmine saa yhden nimen itsellesi suojaksi. Kyllä se voi olla, ihmiselle annetaan lupa olla yhdessä. Kyllä se voi olla, ihmisellä on selkeät säännöt ja olemassa paikka, missä on mahdollisuus toimia.

Kuulumalla laatikkoon, ihmisellä on olemassa tärkeä toimintaa sen sisällä, mutta kaikki eivät mahdu ja eikä voi sulkea kaikkea laatikkoon. On olemassa rakkaus oma kotia ja maata kohtaan. On olemassa vastuu oman kotin ja maan edessä. Se, mikä on tänään olemassa, se jää tuleville sukupolville. Se, mitä ihmisillä on mahdollisuus tehdä tänään, siitä saavat hyötyä myös ne, jotka asuvat tänää Sauvossa. Nimetyissä laatikoissa oleminen on rajallinen näkymä, koska seinät ovat edessä, mutta Sauvo ei ole laatikko, eikä se sovi laatikkoon, joka voidaan tarvittaessa työntää pois ja unohtaa jonnekin, että hiljentää ihmisten ääni ja vaimentaa heidän tahtonsa. Sauvo on elossa, se kasvaa ja on - Sauvolla on sen ihmisen kasvot, kuka asu tänä täällää. On sen ihmisen toiveet, toimet, kaipuu ja todelliset tarpeet. On ajatuksia ja visioita siitä, miten voi olla, kuinka voi olla, että Sauvossa asuvalla ihmisellä on hyvä asua kotonaan tänään ja huomenna ja ylihuomenna.

Ihmisen sisällä on tieto - jotta hänen Koti ja Maa säilyisivät ja kotitilansa olisi toimiva ja elinkelpoinen, silloin sen maalla ja tilalla on isäntä ja emäntä - vastuu ja rakkaus. Sauvolla ei ole isäntää tai emäntää - on laatikoissa tai laatikoista ulkopuolella olevia ihmisiä, joilla on sykkivä sydän ja oma kasvonsa. Sydämet ovat lämpimiä, koska ihmiset ovat elossa ja ihmisillä on omat kasvonsa, koska ihmiset ovat erilaisia - heitä kaikkia yhdistää yksi maa, joka on juuri näiden ihmisten koti. Sauvo, kun Maa ja Koti, ei mahdu mihinkään laatikkoon eikä pitää sovi, koska ihminen Ihmisenä ei kuulu laatikkoon eikä sovi laatikon – Ihmisen Sielu on vapa. Jokainen laatikko on kuin erillään oleva huone yhteisessä ajassa ja tilassa, mutta Sauvo on yhteinen KotiMaa - yksi, yhteinen ja laatikoiden yli.

Jossain on ihmisiä, jotka kuuluvat laatikkoon, jota kutsutaan voimaksi, ja jossain on ihmisiä, joille kirje - kunnan ihmiset. Ihminen ihmisistä astu ja seisoo muiden edessä ja puhuu FB-sivuilla tai kirjoittaa oma huolensa Nasevates. Jos jossain on Sauvo-pää, silloin sitä ei ole nähdä tai kuulla. Jos Sauvon niska on kiertynyt jonnekin, sen suunta ei ole selkeä tai yksiselitteinen. Valittujen laatikoiden ulkopuolella tai yläpuolella ei ole ketään, joka seisosi suoralla selällä ja puhusi selkeällä äänellä oman kasvonsa ja nimensä kanssa - „Minä seison ja olen Sauvon puolesta - olen siksi, että Sauvo on olemassa!” Puhuvat suuresti ja kaukana ne, ketkä puhuvat laatikoiden kieltä ja mieltä, koska heillä on laatikoiden nimet kattoina. On totta, että on ihmisiä, joilla on Sauvo sydämessä, koska se on heidän kotinsa ja se on Koti Maa, mutta silti he ovat laatikoidensa sisällä ja muiden laatikoiden ulkopuolella.

Sauvolainen on se, jonka sydämessä on paikka Sauvolle. Täällä ei ole vain yksi tai kaksi tällaista ihmistä, vain paljon, paljon enemmän. Käytän sanaa Sauvo, vaikka tiedän, että täällä on ihmisiä, joiden sydämessä on Karuna, Karjala tai jokin muu nimeni. Näin on, mutta se ei estä elämästä, olemisesta tai itsensä luomisesta, että olisi hyvä asua juuri siinä paikassa, jossa ihmine asuu. On olemassa historialliset, ihmisten merkitsemät nimett ja rajat - eilen oli niin, tänään on naa ja joskus huomenna, ehkä aivan eri tavalla. Nykyään rajat kulkevat kartoilla, minkä sisällä olevan yli on kirjoitettu yksi Sauvo, mutta mikään aikakertomus ei muuta sitä tosiasiaa, että ihminen on yhteydessä oman Kotiinsa ja Maahan.

Ihmisissä on pelkoa, koska ajan myötä osa itsestäsi on kadonnut - nimet, paikat, mahdollisuudet. Jossain muualla, kaukana, mutta myös täällä olevissa suljetuissa laatikoissa on niitä, jotka asettavat laatikoille rajat, sanovat nimet, rahan suunnat, tarvittavien palvelujen ja mahdollisuksien sijainnit. Sauvossa on kuitenkin taloja - sauvolaisten koteja, koulu, päiväkoti, kirjasto, kauppoja, terveyskeskus, kirkkoja kahdessa kylässä ja vielä yksi pilkku toista lisäksi. Sauvossa on kuitenkin ihmisiä, ilman joita ei olisi niitä koteja, koti- tai kotimaata. Sauvossa on kuitenkin ihmisiä, jotka tietävät ja näkevät, kuinka KotiMaata tulisi ylläpitää, kehittää, kasvaa ja luoda – ihmiskasvoina Ihmiseltä Ihmiselle.

Ihmisillä, laatikoiden sisällä, on olemassa laatikon nimi, jonka puolesta, rajoissa ja kehysten sisällä omia askeleensa asetetaan, tavoitteet saavutetaan. Näin on, koska näin se on ollut. Maa laatikoiden ulkopuolella on avaruus ja siellä ollessa on ihmisen sisällä pelko. Todella olemassa oleva pelko menettämisestä. Sillä ei ole edes väliä tarkalleen miksi ja mitä, koska tärkeä on se, että pelkäävä ihmine puolustaa itseään toisten ihmisten edesta ja muita ihmisiä vastaan. Ihmine ei osa menettää pelkoaan, ja siksi hän tarvitsee itselleen, itsensä ulkopuolelle, laatikon, mikä antaisi näennäisen turvallisuuden.

Asuminen laatikon ulkopuolella tai muuto toisen laatikon tarkoittaa muutosta, olemassa olevan muuttamista, mutta ihminen pelkää muutosta, koska se liittyy menetykseen. Menettäminen tarkoittaa menettämistä, tuskaa ja kyyneleitä, koska mitä on kadonnut/ viety pois, sitä ei saa enää takaisin. Ihmine saa muuttaa oma näkökulmaa ja kysyä - Mitä hyötyä on yhdessä olemisesta kaikille ja sen kautta itsellesi? Yhdessä oleminen on yhteinen voima, koska itse asiassa me jo olemme yhdessä. On vielä keskusteltava, minkä laatikon nimi valitaan yhteiselle katolle, mutta kenen omasi on se oikea ja parempi ja kuka menestyy luottavaisemmin ... .

Meillä on jo olemassa yksi ja yhteinen nimi - se on laatikoista ulkona oleva Sauvo, joka on kaikkien ihmisten käytettävissä. Kuinka saamme me, ihmiset, itse olla olemassa Sauvon varten? Kuinka olla olemassa laatikoiden ulkopuolella yhdessä oman Maansa Ihmisten kanssa? Se tarkoita oikeasti olemista Sauvolaisen ihmisen varten ei laatikon luvalla, eikä laatikon puolesta eikä laatikon varten – vain Ihmisen varten ja puolesta – se on rakkaus ja vastuu oman Kotin, Maamme ja Ihmisten edessä.


Marianne

10.12.2020.a