Tulin Suomeen, koska oli aika tulla – ei halunnut, koska pelkäsin.
Minun piti lähteä, koska oli aika mennä – ei halunut, koska
pelkäsin. Tulin takaisin, koska, muuta tapaa ei ollut – pelkäsin,
koska en tiennyt kuinka kauan voisin olla. Tämä on minun tarinani,
lähemmäksi itsesi, eri tarinoiden kautta.
Eri aikojen loppussa, 20 vuodeen kuluttua, tapasin Rakveressa entisen
poikaystäväni, niin satunnaisesti. Menimme naimisin ja meillä on
yksi yhteinen lapsi, plus 2 ja 2 edellisestä ajasta. Miehellä oli
ja on suomen veri ja sielu. Hän oli työskennellyt Sauvossa vuosia,
mutta hän palasi Viroon ja tulin tänne myös silloin kun olimme
yhdessä. Oli vaikea olla, kun mies ja iskä oli monta viikoa poissa
kotonta. Siinä, 2017.a, minun Suomeni tutustumisen kesänä hän oli
työissä Virossa – poikalla oli synytymäpäivä ja hän tarvii
ilman vanhempien vapataa tila – yhdestä päivästä tuli kolme
päivä. Noina päivinä tapahtui ennemään kun on sanoja.
Yöpyimme Sauvossa, muistan aamupäivan hiljaisuuden ja kylmän
kastepuristuksen, kun tein joogan ulkona. Muistan S-Marketin
viileystä sissällä. Ajoimme autolla ympäri Sauvo ja lähellä.
Menimme Karunan näkötorniin ja kävelimme pirunapellolla. Kävelin
ensimmäistä kertaa kalliolla. Turun kaupunkissa jalat vievät minun
linnan – tapasin itseni siellä. Kävelimme Mathildedalin
luonnonpuistossa. Meillä oli aurinkoinen päivä Ruissalossa.
Sisäisesti tiesin, että minun tieni ja aikan on Suomea, mutta en
ollut helppoa hyväksyä oman matkani, mikä ei ollekaan ollut
helppoa. Kokemuksia joka tulee läpi kokea. Muistoja, jotka tulevat
heräväät kun koken kokemuksia. Eri aikoja, jotka luovat
sekaannuksesta selkeyteen.
Minun Sauvoni on ollut luonto, avaruus ja vapauus. Meri, kiviä ja
puut. Linnut, jotka ovat tuoneet omia viestejää. Ihmiset ovat
olleet opettajia, osoittanut tiedä - he ovat tehneet sen ja ovat
olleet sellaisenaan - kuin minun on ollut tarpeen kasvaa ihmiseksi –
silloinkin kun olin itsepäinen ja en halunnut rakastaa heitä, koska
taistelin oman Minäni puolestasi. Kaiken tämän olen tarvinnut
oppimiseen ja kasvamiseen.
Tänään asun pääkadulla, keltaisessa talossa ja minun tieni on
mielenkiintoinen, joskus monimutkainen, koska minä olen edelleen
minä – hyväksyn oman tieni ja jos en halua, sitten tulee aika,
missä olen sisällä ja tunnen tunteitä – sitten ei ole muuta,
kun löytää vastauksia ja kävellä läpi ja eteenpäin.
Marianne
15.03.2020.v
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti