Kun elämästä poistuminen tuntuu olevaan ainoana vaihtoehtona – Kun usko menetetään, tieto jää

Ihminen on sidottu elämänroolinsa kautta eri ihmisten eri elämäänsä. Hän elää, toimii ja antaa melko suuren osan elämästänsä muille ja muiden vuoksi. Ihminen on aina ihminen, joko omassa roolissa tai sen ulkopuolella. Ajoittain hän tunnistaa itseensä tietystä roolista tai soveltaa itseensä johonkin rooliin sopivaksi. Pohjimmiltaan syntyvät ihmiselle silloin roolinsa vastaavat tarpeet, joiden tyydyttämistä edellytetään omalta kumppanilta. Kun ihminen samastuu elämäntilanteensa vastaavaan ja hänelle olennaiseen rooliin, voi hän kokea, että sekä hän itse että hänen roolinsa ovat täysin erillään toisista. Em silloin kun hän tuntee, että hänen henkilökohtainen hyvinvointinsa ei ole ollenkaan tärkeä roolikumppanille. Sitä totuutta on hänen vaikea sulattaa. Tässä vaiheessa, jossain tapauksissa ihminen hajoaa täysin (murtuu), menettäessä uskon itsensä tärkeydestä ja tehden johtopäätöksen omasta mitättömyydestänsä ja olemattomasta arvokuudestansa ihmisenä. Siinä vaiheessa hän voi totea, että ainoa keino säästyä aiheutuvasta henkisestä kivusta, on poistua kokonaan elämästänsä.

Ihmisellä on elämänsä aikana monia sellaisiakin rooleja, jossa hän tietää, että hänen on pysyttävä takavasemmalla, koska ko roolinsa ja tehtävänsä on vain suoritettava ja ratkaistava pakosta. Hän tietää, että yleensä seuraa tehtäväsuoritusta jälkeen aineellinen palkkio ja se on ihan okei, koska nämä ovat kyseisen roolin säännöt. Läheisissä suhteissa antaminen ja palkitseminen ovat kuitenkin monitasoisia. Toisen ihmisen fyysisten tarpeiden (lämpö, katto, ruoka, tavarat ym) hoitaminen on yleensä vain rahasta kiinni ja suurimmalle osalle ihmisille taattu. Ihmisen henkinen hyvinvointi, jossa on pelissä myös tunteet, ovat paljon monimutkaisempia. Kun aineellisessa roolissa ihmisen rooliratkaisun arvo on mitattavissa palkannumeroissa, niin henkisissä kuvioissa ihminen tarvitsee ja löytää oman hyvinvointiinsa varten jo ihan eri arvomittarit ja erilaiset palkkiot.

Parisuhde perustuu uskoon, että kumppanina ollaan toisellemme tärkein ja näin ollen hyvinvointimme on taattu. Jos läsnäolo on ihmiselle tärkeä, niin hän vaalii suhdetta ja tekee kaikkensa, jotta toinen voisi hyvin. Hän uskoo, että jos hän on hyvinvoiva, myös kumppanillansa on hyvä olla. Jos suhde joutuukin tilanteeseen, jossa yksi kumppaneista kokee hänen hyvinvointinsa tärkeysasteen olevan matala ja kumppaninsa tarvitsevan muutoksia tai ratkaisuja, joita toinen ei voi tai ei pystyy tarjoamaan, hän tuntee olevansa pois pelistä, eikä enää tiedä mitä pitäisi tehdä. Hänen roolinsa saattaa vielä jonkun ajan jatkua välttämättömänä, mutta ihminen tuntee itsensä olevaan jo arvoton. Kuka hän oli ja mitä hän antoi kumppanillensa, ei enää ole läheskään sitä, mitä häneltä odotetaan ja tarvitaan nykyhetkellä. Suhteen alussa ihminen antaa luottavaisin mielin oman hyvinvointinsa roolikumppanin käsiin. Jos hän jonkun ajan kuluessa huomaakin, että hän ei enää ole toiselle tärkeä, koko hänen maailmansa sirpaloituu, mikään ei ole enää entinen. Hän saattaa kokea, ettei ole enää mitään järkeä elää, koska häneltä on otettu pois kaikki se, mitä hän kuvitteli hänellä olevan. Yhtäkkiä otettiin pois hänen luja uskonsa siihen, että hänen maailmansa, roolinsa ja sen sisältö olisivat ikuisia ja muuttumattomia.

Vakaa uskonsa roolin pysymisestä horjuu, saatuaan toisen käyttäytymisestä viestiä roolinsa muuttuvuudesta tai jopa katoamisesta. Mitään roolia ei enää ole olemassa ilman kumppania. Ihminen tuntee olevansa epäonnistunut, jos kumppanillansa ei ole enää tarvetta olla yhdessä, eikä kumppaninsa ei enää tarvitse häntä vierelleen ihmisenä. Kokee, ettei hän ole pystynyt olemaan niin arvokas, että toinen haluaisi hänet pitää ikiomana. Silloin ihminen havaitsee tyhjyyden sisällänsä, jossa tuskan voimakkuus merkitsee menetyksen suuruutta. Hän tietää, miten paljon hän on itsestänsä toiselle antanut, mutta yhtäkkiä hän on tilanteessa, jossa tämä ei enää ole riittävä toiselle. Henkilö haluaisi jatkaa vielä roolissansa pysymistä, uskoen samalla kumppaninsa läsnäolon jatkumista ja sitä kautta hänen hyvinvointinsa jatkuminen olisi taattu. Silti hänellä ei ole enää mitään varmuutta, hän menettää turvallisuustunteensa ja häntä valtaa tietämättömyys tulevaisuudestansa. Toinen kumppaneista voi vielä yrittää neuvotella parantaakseen suhdetta, mutta yleensä epäonnistuu, jos toinen kumppaneista ei halua enää sitoutua rooliin, jota hän ei tässä muodossa enää mielestänsä tarvitse.

Ihmisellä häviää elämäntarkoitus, koska hänellä ei ole enää päämäärää - kumppaninsa ei tarvitse suhdetta sellaisenaan kuin se on, eikä hän toisena osapuolena tiedä, mitä tehdä elämällensä. Hänen mielii, että palkkioksi roolistansa hän sai vain kivun ja ihmisenä olemisellansa ei anneta enää arvoa, jossa huolehditaan tunteistansa, tarpeistansa ja hyvinvoinnistansa. Entisessä turvallisessa rooliratkaisussa säännöt olivat paikoillaan ja sen varjossa oli hyvää elää turvallisesti. Kun suhteeseen tarvitaan ja aletaan toteuttamaan muutoksia, niin mikään ei enää näyttää olevan varmaa. Ihmisellä ei ole enää sitä mitä hänellä oli, sen sijalle asettuu kokonaisvaltainen syvä tyhjyys. Ihminen tuntee olevansa hiljaisuudessa ja sumussa, jossa hän ei kuulee eikä havaitse ympärillänsä muuta, kun menetystuskan äänetöntä lopullisuutta. Tällöin syntyvät murtuminen ja muuttuminen. Jos ihminen murroskohdassa jähmettyy, hän vajoa pohjaan. Jos hän löytää voimaa analysoidakseen syitä tapahtuneeseen, hän pääsee läpi kyynelmeren uimalla rantaan, jossa pystyy jatkamaan omilla jalkeilla. Roolinsa muuttuu tai päättyy, mutta hän säilyy ihmisenä. Hän sai oppitunnin ja kokemuksen, kävi läpi voimakkaita tunteita, jatkaa elämässänsä eteenpäin, kohtaa ja valitsee uusia rooleja sekä kumppaneita itsellensä - Aika siirtyy eteenpäin ja Ihminen sen mukana.

Roolit ovat ihmisen elämässä siksi, että hän saisi tuntea ja kokea sen, mitä hän ei voi tehdä yksin. Roolin perustuu tähän, että henkilö on roolin kautta yhteydessä toisen ihmisen, jolle ja jonka hyvinvointi varmistamiseksi hän voi tehdä parhaansa, mitä pystyy, koska hän uskoo, että tällä tavoin hänen oman hyvinvointinsa taataan ja hän tuntee itsensä olevansa arvokas. Ihminen muuttuu, kasvaa ja liikkuu eteenpäin, se on luonnollinen osa elämää. Yhtä luonnollista on, että hänen elämänsä roolit eivät pysy muuttumattomina. Roolit voivat jäädä tai kadota, mutta muuttuessaan ihmine haluaa tai tuntee tarpeen muuttaa niitä. Hänen uusi itsensä sopeutuu ja mukautuu, ja hän tarvitsee uusia ratkaisuja, koska vanha rooliratkaisu ei ole enää sopiva, ihmine ei enää halua antaa tai hyväksyä sitä, mitä suhde tarvitsi, antoi tai miten se toimi aikasemmin. Aivan kuten Ihminen kävelee, roolissa asuessa, henkilökohtaista polkuaan, samoin myös hänen roolikumppaninsa tekevät sen ja siten täytyy myös ihmisel seistä paikoissa, missä hänen roolikumppani tarvitsee ja muuttaa rooliratkaisua tai luopuu roolista. Kun roolin säännöt ja ratkaisut muuttuvat, silloin se on pelottavasti laaja vapaus, jossa ei ole huolehtiva tukea, kiinteää pohjaa eikä suojaseiniä. Nyt on ihmissellä itse päätettävä pitäytyykö vanhasta mallista taistellessaan, joka ei enää toimi ja muuttua tai muuttaa roolin sisällö - „Onko kumppanina oleminen arvokkaampaa kuin roolista poistuminen?” Roolinvaihdon hetkellä, kun ihminen tuntee, ettei mitään voida muuttaa enää, koska vanha ei enää ole voimassa ja se mitä on tehty, ei enää lue, sitten siellä paikassa voidaan luoda uuden roolinpiirustuksen, se on mahdollisuus siirtyä eteenpäin yhdessä, vaikkakin toisin, mutta silti toistensa elämässä.

Ihmine antaa itselleen tiedon, että hän on arvokas, koska ihmine tietää, että hän elää ja on edelleen olemassa, vaikka hänellä ei olekaan roolia. Kyllä, hänellä ei ole sitä, mikä tuli roolin mukana, mutta hänellä ei ole myös tunteita, jotka kasvoivat roolissa ollessa. Ihmine voi päästää irti roolistaan, mutta näin tehdessaan hän ei anna itsensä mennä – hänellä on edelleen vapaus ihmisena eläessä valita itsenänsä itsellesi oman polku.

Marianne

Marianne

09.09.2018.a