Terve, olen tänään erilainen!
Mutta minkälainen? Ihmisenä haluan uuden mahdollisuuden, suorittaen
toistoja, koska siellä kuuluu sana JÄLLEEN ja huomaan, että joku,
joka on jo poissa, kävele taas rinnallani. Kuinka voinkin olla joku
muu, jos olleiden hetkien ja muistojen jälkiä on tallella minussa,
muistissani ja Maailmassani? Haluaisin aloittaa puhtaalta pöydältä.
Mutten en voi tai en osa, koska tunteet, jotka ovat heränneet
sisälläni tai jotka olen herättänyt muissa, ovat jo läsnä myös
uudessa alussa.
Kun astun Maailmaan,
tavoitteenaan kokea itseäni muiden kautta, menen metsästämään
muiden ihmisten huomiota. Huomion, jonka saan maailmalta ja joka
täyttäisi minut. Tunnen olevani joko tyytyväinen tai koen
tyytymättömyyttä, jos tavoitteeni saada tarvitsemani huomiota
epäonnistuu. Astuessani Maailmaan toivon muiden haluavaan ja
kykenevään kokea minut, että sitä kautta voisin totea voivani
henkisesti hyvin.
Aloittaessa matkaani määränpäähän
alitajunnassani on muistoja, mistä paikoista voisin saada
tarvitsemani huomion. Niissä kohdissa suorittaisin juuri mainitut
toistot. Se on kuin itselleni luvatun odotuksen täyttyminen. Menen
saamaan, mutta minulla puuttuu kontrolli, joten en voi saada ehkä
tarvitsemani tulosta ja päinvastoin, voin jäädä kokonaan ilman.
Tunnen tyytymättömyyttä, joka kääntyy läsnä olevia vastaan,
jotka eivät antaneet minulle tarvitsemani tunnetta - he eivät
nähneet minua oikein.
Uskon, että aidon huomion kato
on Maailman vastaus minulle. Se on Maailman reaktio ja sillä
tiedolla minun on tultava toimeen. Tyydyn epäriittävään huomioon
ja totean, etten minä vaan voi muuttaa ja hallita Maailma.
Kävellen päämäärään kohti,
en ole vapaa yksinkertaisiin kokemuksiin, koska en halua kokea em
tietämättömyyttä, vaan haluan tulla täytetyksi. Tietyt paikat,
hetket ja ihmiset antavat minulle sen tunteen. Katson ihmisiä
Maailmassani vain antajina. Jos en saanut mitä tarvitsin, he ovat
jättäneet omansa antamatta. He olisivat voineet antaa ja minulla
olisi ja on mahdollisuus saada. Haluan sitä ehdottomasti kokea! Sen
menettäminen tarkoitta, että olisin voinut saada jotain erilaista.
Eikö paitsi jääminen tarkoittaa, että olisin voinut saada, jos
jotain olisi ollut toisin.
Polullani on kohtia, joissa minä
vain olen olemisen takia. Siellä on liipaisimiksi muut ihmiset ja
jossain vaiheessa muistini herää aikoja sitten tyydyttämättä
jäänyt huomiontarpeesta. Muistan, että juuri niistä paikoista
voin saada toivomani ja tunnen tarvetta lopultakin saada kiinni tämä
kaipaamani huomio. Sellainen käytäntö muuttuu tottumukseksi ja
tavoitteeksi. Kohdassa, jossa koen JÄLLEEN-toiston, koen uudelleen
toteamuksen, että silloin minä olisin voinut saada jotain, joka jäi
saamatta olosuhteista johtuen. En toiminut silloin oikein, odotin
vaan muuten sen päättyvän toisin. Toistojaksot toteutuvat
paikoissa, jossa minä ja muut olemme yhdessä - ME. Juuri siellä
uskon, että minulla on oikeus vastaanottaa ja toisten velvollisuus
on antaa minulle tarvitsemani. Olemme ME, joten jos toiset haluavat
itsellensä hyvän olon, heidän on annettava minulle, jotta minunkin
olisi hyvä olla. Haluan saada, koska minulla on oikeus tuntea oloni
hyväksi! Haluan hallita maailmaa, hallitsemaksi itseäni.
Kun astun Maailmaan, kokeaksesi
itsesi muiden kautta, saamasi huomion laatu on ratkaiseva tekijä
valinnoissasi - menetkö, teetkö, oletko tai sitten et tee mitään.
Ihmisiin, joiden antamansa huomion laatu on epävakaa (olen voinut
heidän kanssansa sekä hyvin että huonosti), suhtaudun
epäluuloisesti ja itseäni suojelevasti. Välttelen heitä niin
paljon, kuin mahdollista ja heitä kohdaten olen heille täysin
lukossa. En luota heihin, koska olen kokenut, että vastausta ei ehkä
tule ja minulla jää tarvitsemani saamatta. Jos olen kokenut
pettymyksen, en halua palata takaisin tähän samaan paikkaan. Jos
kuitenkin on pakko palata, olen valppaana ja valmis puolustautumaan.
En halua kokea antajia, koska näen heidät vihollisina. Haluan ensin
saada, sitten vasta antaa takaisin eli tehdä vaihtokauppaa.
Uhmaukseni takia en luo ME-issä hyvän olon tunnetta, koska en vain
halua antaa sitä toisille. En anna sitä myös itselleni, jotta myös
minulla ei ole hyvä olla ME-issä.
Kun astun Maailman tarkoituksella
saada huomiota sisälläni olevan tyytymättömyyteni täyttämiseksi,
etsin toistoja, antaakseni itselleni mahdollisuuden täyttää
tyhjyyttäni. Tarvitsen oikeita vastauksia Maailmalta, toisin sanoen
toistoja. Toistoissa saan kokemuksen aidosta huomiosta juuri silloin,
kun joudun pärjäämään itseäni kanssa ja hetkinä, jolloin en
voi tai en osaa pois toistohetkestä, toisenlaisen lopputuloksen
saavuttamiseksi.
Jos olisi mahdollista, ohittaisin
tai poistaisin ei-toivotut toistot kokonaan, koska toistoissa koen
taas kerran itseäni - sama tunne nousee taas esiin samoissa
toistoissa. Uskon, että jos toiset tekisivät jotain toisin, minulla
olisi erilainen kokemus itsestäni. Uskon, että kyky saada toinen
tekemään asiat eri tavalla on avainratkaisu ongelmiini. Uskon, että
toistot päättyvät toisin toisten ihmisten toimiessa toisin ja minä
saan silloin tarvitsemani. En päästä irti tarpeistani, vaan odotan
niiden tyydyttämistä. Haluan toisen olevan avain, mutta toinen
onkin heijastus, joka avaa oven sisälläni olevaan Maailmaan, jonka
läpi kulkemisen ratkaisu piilee sisälläni, eikä missään
muualla.
Toisto on menneisyydessä
tapahtuneen heijastus. Miten astun ulos peilistä? Milloin olen
valmis kokemaan itseäni ja suorittaman pieniä askeleita
muuttaakseni toistoja? Entä jos minä menisin kokemaan Maailmaa
ilman arvosteluja, odottamatta vastauksia ja ilman halua tai tarvetta
sitä muuttaa? Miltä tuntuisi antaa itselleni uusi näkökulma -
tarpeen sijasta löytyisi sisälläni mahdollisuudet ...
29.
01 2020.a
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti