Ihmistä
on opettetu tarkastamaan itseäni – pidettävä itseäsi
tarkastuksessa. Ihmine oppi rangaistuksen välttämäksi tarkistama
itseään ja hän tekee sen, koska hän ei luota itseensä – hän
tietää että hän saa eksyä, jos hän ei ole oikea. Ihmine ei voi
eksyä toistamalla kuvioita, mitkä tulevat aikojen sisältä. Näin
ihmine ei ole vapaa eläessään oman elämäänsä, koska hän
toistaa – hän pelaa uudestaan sitä, mikä on jo ollut. Jotta
kuvio ei sekoittusi, valittava ja sanottava on odotettu askel ja
vastaus – kaikki tietävät oman osansa ja seuraavat sitä. Tämä
kuka ei tiedä tai ei pidä kuviosta, se pidetään syrjässä –
hänen kanssa ei pelata. Jokainen uusi on pelottavaa, koska jos joku
sanoo tai tekee toisin, silloin ihminen ei tiedä, miten reagoida
oiken, mikä on oikea vastaus. Hänen täytyy ajatella – jättääkö
huomioimatta, valitse itse ja toistaa jotain vanhaa tai ajatele itse,
kuinka on olla vapaa tekemään ja olemaan tänään ensimmäistä
kertaa.
Julkisessa
tilassa ihminen yksin ei ole vastuussa, koska tarkastaessa on kaikki
rajoina paikallaan ja peli jatkuu ja siksi ihminen halua mennä
sinne, missä kukaan ei näe mitä ja miten hän tekee tai on.
Varjoissa ja verhojen takana hän vapauttaa kiristyshihnan ja on se,
kuka muuten piiloutuu muilta – ihminen omana itsenään – se,
ketkä muut eivät ole nähneet päivänvalossa.
Itseään tarkastaen ihminen
katsoo muita ja tarkasta, tekevätkö he samoin tai antavat itselleen
vapauden. Jos kaikki on näennäisesti sama, silloin ihminen voi olla
omassa rauhassa, mutta jos ei, sitten hänen täytyy mennä ja kertoa
henkilölle, kuka on yläpuolella – hän määrää tarvittaessa
rangaistuksen ja loppettaa hölynpölyn sillä – ihminen voi
hengitää helpommin – hän suoritti tehtävänsä ja säilytti
tarkastuksen. Toisten tarkaistaminen on tieto siitä, että yhdessä
asiat pidetään linjassa ja liikumassa, yhdessä ei unohdeta tai
menetetä, vaan toistoa jatketaan, koska niin on aina ollut, jos
ihminen ja ihmisen elämä on sama – se on toistuva kuvio.
Tarkastuksen
tarvitaan, että ylläpitää toistoja, koska uuden valitseminen
merkitsesi kuvion muuttamista ja tämä estäisi alkuperäisin
piirustuksen toistumisen, koska se liukenee ja se unohdetaan. Kun on
aika löytää ratkaisu, tarkastus kuvion toiston yli vahvistuu –
kaikki on piirettävä erittäin tarkasti – niin, että varjossa
pysyvä ilmestysi ja jännituksen kasvaessa olisi suurempi yhteinen
halu muuttua, että muutta kuviota. Vahva tarkastus johtaa siihen,
että ei enää voi
vain niin sama olla –
ihmisen tila kapenee, siellä ei ole ilmaa että hengittä, valppaat
silmät seuraavat jokaista pientä askelta, että ei olisi virheitä
tai poikkeamia.
Tuossa ajassa ilmestyy tie,
joka johtaa takaisin alkuun. Kuviosta ilmenee tämä tarina, josta
tämän päivän tarina alkoi. Tämä on tie tarinani, mikä ajan
myötä upposi unohdukseen ja joten sitä tänään enä ei
ymmärretä, miksi kuvio on todella tärkeä. Ajan myötä kuviosta
itsestään on tullut tärkeä. Ei kuvion katselua, vain sen toistu.
Ei tarinan ymmärystä, vain toistamalla kuvion seisotessaan.
Toimminasta on tullut tärkeä – kuvion toisto ja sen tarkastus.
Tavoiteen saavuttamiseksi tehdään vakavaa työtä, että
toistamalla pitää kuvio hengissä ja siiten niitä, jotka kysyvät
MIKSI, ei ymmärretä ja pidetä uhkana.
Ihminen
ei uskalla omalla ajallaan valita toisin ta otta uutta askelta, koska
hän pelkää aaltoa, joka muuttaa olemassa olevan – muuttaa
kuvion. Ihminen ei tiedä, miten ja mitä hänen pitäisi silloin
tehdä – kuvio on polku, jolla voi ajjatelemattomana olla, siellä
toiset, jotka pitävät myös järjestystä ja seisomista, kävelevät
hänen kanssaan. Kun kaikki on siellä, mitten yksi ihmine voi
siirtya toisen – hän olisi siellä yksin.
Ihminen
tuntee, että tarkastuksen aikana hänellä on jotain tehtävä ja
hän päättelee, näin hänen täytyy tehdä ja hän tekee sen, mitä
muut ovat jo tehneet ennen häntä tai tekevät samanaikaisesti hänen
vierellään. Itse asiassa on aika katsoa tarinan sisälle, että
ymmärtää sen, mikä oli ja antaa sille vapaus – lupa mennä –
vapauta itsesi ja muita toistamasta samaa tarina eri muunnelmina,
läpi eri aikojen.
Unesta
herääminen on vaikeaa, koska ihminen ei tajua, että hän ei ole
hereillä omassa elämässään, koska kaikki on niin todellista –
hänellä on silmänsä auki, mutta todelisuudessa hän ei voi avata
niitä. Hän näkee Maailman, mutta hän ei tajua, että tätä kuva
on muokattu, koska hän ei osa nähdä kokoinasuuta, vaan näkee sitä
osaan, joka on juuri nyt hänen edessään ja se on juuri se, mitä
hän uskoo, että SE on siellä. Ihmine nukkuu.
Kun
ihmine ei enää pelaa, koska hän astui pois tästä pelistä –
kysyen Miksi? - silloin hän ei enä luovu omasta voimasta, että
pitää
kuvion hengissa – kuvio heikkenee ja ihmine vahvistuu – kuvio ei
enää pidä ihmistä vankeudessa – herääessa unisesta hämärästä,
ihmine kysyy itseltään - „Miksi tein niin, SE ei ole minä? SE ei
tule minusta, vaan ulkopuolelta! Minä itse ottin sen itseeni ja tein
siitä tavoitteen itselleeni!”
Ihmisajan
tarinan sisällä on tarina, jostaa tänään pelattava tarina, joka
toistetaan kuviona, sai alkunsa. Tänään jatkuu tarina, joka
odottaa ratkaisua – kuvio ei ole aarre, mitä kantaa ikuisesti
mukana ja pelaa uudestaan uudelleen, vain kortti, joka johtaa
takaisin aarteeseen – ihmisen vapaudeen, itsenään elämiseen
ilmaisuna sen todellisesta luonteesta – Henkena, jokaa kulkee oman
tiensä eri elämien ja aikojen kautta – Valkoisessa Valossa, Alku
Lähteestä kohti Valoa. Se on tietoa, että Ihminen ei ole toistuva
kuvio, vaan Valo, jonka alku ja loppu ovat yhdessä – see on
Iankaikkinen Aika ja Aika tai Henki itse on ajaton.
Ihminen
ei halua päästää irti uskomuksesta – menetetty hetki voidaan
toista uudelleen – hän yrittää uudestaan ja uudestaan, koskaa
hän näkee, että elämä ja hänen elämänsä liityvä toistaa
omalla tavallaan uudestaan ja uudestaan. Toistuvat nimet ja
samankaltaiset linjat, mutta ei koskan täysin samaa, koska eilen on
nimi, joka kantaa jo kulunut aika – se aika, jota ei voi enää
olla. Tosito on eiliseen ylläpito, yritetään palauttaa se samaan
muotoon ja jotta saada se toimimaan, suorittaa ihminen, hänen
keksittyjen sääntojen mukaan ja itsensä asettamissa rajoissa,
tarkastusta. Kaiken tämän takana on ihmisen Pelko siitä, että jos
hän ei toista tai tarkasta, sitten hän ei tiedä kuka hän on,
koska ilman toistoja ei ole häntä vielä ollut olemassa. Ihminen ei
näe itsesi, koska avaruus on ääretön ja vaihtoehdoja sen sisällä,
kuinka olla, on lopputtomasti. Millainen valitse ihmine olla, jos hän
ei löydä vastausta kysymykseen – Kuinka olla toistumaton näkyvä
itselleen.
Marianne
11.04.2020.v
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti