Aika tarinoille – tarinoita ihmisten ajasta

Julkistettu 10.03.2020.v "Kunnallislehti"

Muistamme ihmiset tarinoiden kautta – eri aikakausien tarinoista, mitä ihmiset avaamalla itsensä ovat jakaneet muiden kanssa – värillisiä, tuoksuvia ja eläviä tarinoita.

Sanat lentävät avaruudessa, ne kantavat merkitystä sinällään ja niillä on sisältö. Tyhjät ja ontot sanat putoavat sirpaleiksi. Täydet sanat vievät menneisyyttä eteenpäin – luoden yhteyden eilisen ja huomisen välille. Nämä ovat ihmisten elämänmakuisia tarinoita – meitän aikamme tarinoita.

Aika oli eilen, on tänään ja tulee jälleen huomenna – se ei pysy paikallaan, se näyttää katoavan ikuisuuksiin. Emme voi pitää sitä, ovet sulkeutuvat ajan myötä – voimme muistaa – ihmisten jakamat tarinat sisällämme – voimme siirtää ne eteenpäin. Voimme kuunnella, kun aikamme on olla. Voimme jakaa, kun vielä on aikamme olla.

Voit kysyä MIKSI on tärkeää jakaa ja kuunnella tarinoita. Ellemme jaa tarinaamme, emmekä kuuntele toisimme, silloin emme ole yhteydessä toisiimme – emmekä ota vastuuta maasta jolla kävelemme. Ihminen on hiukkanen, joka lähtee lentoon ajan tuulessa – välitettyjä tarinoita ovat juuret, jotka sitovat meidän maahan. Oman tarinan kertominen on sen sanomista – „Minä näytän Sinulle kuinka minä näin ja näen Maailman.” Jokainen ihminen on tärkeä, vain hän saa lahjoitaa toiselle tämän palasen joka yhdistää ajat.

Voimme jakaa tarinamme, koska meillä on se mahdollisuus – olemme täällä tänään, tässä paikassa ja nyt. Meillä on vastuu, kunnioitus ja rakkaus niiden edessä jotka olivat ja on.

Marianne 

09.03.2020.v

Onko peilaus näkyvä jälki ihmisen matkasta

Kääntäjää käänsi

Ajatella, että kaikki mitä ihminen näkee ja kokee ympärillänsä, on omassa todellisuudessa luotu Maailma … Miksi ihminen silti uskoo, että ei mikään hänen elämässään ole hänen itsestänsä kiinni? Ihminen tuntee olevansa vain pieni hiukkanen aikatuulien myrskyssä. Mieti - ihminen itse onkin Aika, jonka yksi elämä on yhden tarinan alku ja loppu, tarina, joka on ihmisenä eletty lyhyt hetki ikuisuudessa.

Jos ihminen elää omassa reaalisuudessa, eli hänen elämänsä on hänen oma luomuksensa, miksi hänen elämänsä ei ole sitten sellainen, kuin hän toivoo ja haaveilee? Joskus pitää hyväksyä, että ihmisen elämässä on olemassa kaikkea sitä, mitä hän tarvitsee sinä hetkenä - ei enemmän, eikä vähemmän. Elämänsä sisältää kaiken tarvittavan siirtyäkseen eteenpäin hänelle määrättyä polkua pitkin. On paikkoja, hetkiä, ihmisiä ja tunteita, joilla ihminen värittää ja täyttää maailmansa, jossa hän voi toteuttaa parhaansa mahdollisen. Jos jotain tai joku jää vielä puuttumaan, ihminen luo sen itsellensä.

Peilit ovat esteenä oman tien kulkemiselleen, koska heitä on vaikea ohittaa ja mahdotonta läpäistä. Peilistä näkyvä heijastus muuttaa ihmisen näkökulmaa itsestänsä. Kun katsomme peiliin, uskomme olevamme juuri sellaisena, millaisena peili meitä näyttää. Unohdamme, että jokainen peili peilaa eri tavalla, ja peilejä on yhtä monta, kuin pystymme tunteissamme luomaan itsestämme erilaisia mielikuvia.

Ihmisen kokema kipu on todellista ja satuttaa kovasti. Kuolema on käsinkosketeltavasta todellisuudesta luopuminen ja oma itsensä peilauksen pois antaminen. Loppuuko Aika ja pysähtyykö kello sydämen pysähtyessä? Kello on oikeastaan vain työväline ajan visuaaliseen kuvaamiseen. Aika ei katoa tai lopu hiljaisuuteen koskaan.

Tiimalasihiekan viimeinen terä liukuu kukkuraisen päällimmäiseksi ja koko laskettu aika on näkyvillä yhdessä pienessä kasassa. Kääntäen tiimalasin ylösalaisin, hiekka alkaa valumaan alaspäin, laskien taas alusta kulkevaa aikaa. Ihmisen on pakko nähdä tai koskettaa todistuksia ja todisteita - olla varma, että kun näkee omin silmin, niin asia on todella olemassa. Jos hän ei näe, hän ei tiedä, mitä EI ole olemassa - ilman heijastusta ei ole todistusta olemassaolosta ja heijastukset ovat näkyviä jälkiä ihmisen matkasta elämänpolullansa.

Ihminen Ihmisenä voi olla ärsyyntynyt, loukkaantunut tai vihainen siitä, miksi hänen elämänsä on juuri sellainen kuin on. Hän protestoi ja yrittää rikkoa peilien heijastukset. Ihminen Sieluna jo tietää - mitä, miksi ja miten. Sielu tietää - jos ihminen itse ei opi polkuansa läpi käyden, kokien kaikki itseänsä kautta, on tehtävä toistoja, kunnes hän oppi näkemään heijastuksista itsestänsä ja erottamaan olemassa olevia asioita kuvitellusta. Silloin hän ei enää tarvitse peilejä nähdäkseen itsensä.

Marianne

30.09.2019.v

Asuminen maalatut kuvan sisällä

Pelossa maalaamme mielikuvituksessa kuvan ja suljemme itsemme sisään. Emme näe sitä, mikä oli ja on ja en näe sitä, mitä ei oo – meillä on kuva ja siitä tule totta – se on se. Me elämme oman  pelkoonsa lukituna tämän Maailman sisällä, jonka me itse rakensimme sisällemme.

Marianne

05.03.2020.v

Aikan ääni kivissä

Kun tarinoille annetaan aika ja paikka, silloin tämä mitä kuulet pysyy – tätä mitä annetaan saa antaa eteenpäin. Emme voi tehtä toisten puolestasi tätä, mitä vain hän voi lahjoitaa eteenpäin – miten hän näki ja näkee Maailman. Mitä ihminen ei tee tänä – hän ei ole osa sitä huomenna.

On aikaa jakaa, avaa ovet – antaa eteenpäin tätä, mikä on tärkeä – tarinoita muistojen kautta.

En osa sanoa tarkalleen, miksi teen kaiken tämän, mitä teen nyt. Tiedän itsessäni, mitä en ole vielä itse ymmärtänyt. Tämä maa täällä on vastaanottanut minut ja nyt on minu tapa välittää se eteenpäin, mitä kasvaa sisälläni.

Jonkin aikaan sitten etsin vastausta kysymykseen - „Missä on aikan muistot?” - vastaus tuli - „Kivien sisällä” Tänään asun ja kävelen kallioilla. Tiedän, että muistot ehkä Aikan tarinat on kallioiden sisällä minun vieressäni ja jalkani alla. Kivien sisällä on jäljellä jälkiä ihmisten sydämestä – se on AIKAN ääni

Kun maailma vastaa hiljaisuudessa olen monta kertaa ajatellut, että seison nyt paikalla ja odotan siihen asti, kunnes Maailma itse ota askel – kun ihmiset itse haluvat, sitten he tulevat ja tekevät. Sitten sisäinen vahvuuteni kasvaa ja otan sen askeleen eteenpäin, koska näen uuta oven edessäni joka aukeaa kosketettaessa. Menen ulos ihmisteen eteen ja puhun, otan kynän ja kirjoudan ulos – teen uuden askeleen koska minä olen avoin ...

Marianne

04.03.2020.v

Oikean huomion merkitys

Kääntäjää käänsi

Aikakautemme avainsanoja ovat masennus ja stressi, joiden takana on pitkäaikainen aidon huomion puute. Luulemme, että nykyajan ihminen saa yli kyllin huomiota, ollessa aina näkyvillä julkisesti uskoen, että häntä aina nähdään. Ihminen haluaa huomiota, mutta tarvitsee juuri aitoa huomiota. Ilman sitä hän kuihtuu ja vajoa syvään peruspelkojen kuiluun. Hän ei poistu sieltä ennen, kun hän saa takaisin elämänhallinnan.

Ihminen kontrolloi itsensä, jotta hän voisi olla oikeasti paras. Jos hän kokee sen olevan epäriittävän, hän tuntee itsensäkin todella epäriittoisaksi. Mitä hän voisikin tehdä, kun havaitsee, että hän ei kykenekään luomaan itsellensä tulevaisuutta? Hän on hukassa, eikä tajua, mitä ja miksi hänelle tapahtuu. Ihminen jähmettyy ja pysähtyy, välttääkseen tunnekuohua ja seuraavia tekojansa. Hänen mielestänsä millään ei ole mitään järkeä, jos huomisesta puuttuu toivo ja tulevaisuus.

Huomio on, kun valuutta, jonka avulla ihminen saa maailmalta sitä, mitä itse ei kykene ehkä hetkellä saavuttamaan eli turvallista tulevaisuutta ja uskoa huomiseen. Aidon huomion saamiseksi täytyy hänen kontrolloida itseään, jotta hän voisi antaa itsestänsä parasta ja sitä kautta hallita/kontrolloida maailmaa. Ihminen uskoo, että maailma antaa vastineeksi hänelle takaisin tarvitsemansa. Näin ollen täytyy löytää oikeat keinot, miten hän saisi juuri sitä, aitoa huomiota.

Tarina jatkuu ...

Marianne

03.03.2020.v

Lapsuuden maa

Tämän aikana kun olin pieni tyttö, olit minun aurinkoiset kesät Tallinnan lähellä yhden vanhan talon pihalla. Siellä oli metsä, peltoa ja niityt, meri olin ihan vieressä – mutta ei ainoa muuta ihmista – kaupunki oli vielä kaukana – 10km. Mä olin tosi onnellinen ja iloinen – minulla oli oma turvallinen paikka.

Aika lähtii edäisi, minä kasvoin. Kun menin ensimäistä kerta naimisiin täti lahjoiti tämän talon minulle ja mitä minä itse tekin – leikkasin oman lapsuudeni rikki. Virossa oli tullut uusi aika ja enäm ei ollut turvallinen asua metsassa. Meidän pihan ympäri rakennetiin aita – 2m korkea. Minä oli yhdellä puollella, vapaus ja avaruus toisella puolella.

Samaan aikana halusivat myös toiset ihmiset asua siellä missä minä olin. Kaikki paikat mitatiin ja maa leikattiin paloiksi. Uudet talot kasvaisit kuin sienet sateen jälkeen. Rauha ei enää ollut. Polku kotiin ei ollut meidän oma. Ei voinut enää mennä minne vaan – kaikki hyvät siene ja marjan paikat olit toisten pihassa. Minun lapsuudeni oli kadonnut – tämä aika oli ohi.

Mä muutin toisen paikka, missä meillä oli 21 ha maata ja talo oli meidän maan keskellä – että ei joku muu sais tulla ja otta minu vapauteni itsellesi ...

Marianne

02.03.2020.v

Minun Sauvoni – ihmisten tarinat

Vain yksi viikoa on ohi tästa, kun ihmiset puhuivat somessa kuinka elämä Sauvossa on koskettanut heitä – tämän viikon sisällä tapahtui – kaikki on mahdollista jos ihmiset astuu eteenpäin yhdessää.

Kiitos

Marianne

01.03.2020.v