Älä ole hiljaa, älä jää yksin - hae apua. Tämä opetus annetaan lapselle ja ihmiselle, jotta he tietävät, mitä tehdä, kun he kohtaavat kiusaamisen. Hyvin yksinkertaisia ja selkeitä sanoja, mutta tämän ratkaisun toteuttaminen ja selviytyminen siitä, omana itsenäsi, on vaikeaa - se vaatii erittäin vahvaa henkilöä, todellista tahtoa ja todellista tukea, koska tiedon vastaanottavat ihmiset valitsevat, kiusaamisesta ilmoittaneen ihmisen kohdallaan, minne he ohjaavat huomionsa - joko minne tieto osoittaa tai sen ihmiseen henkilökohtaisesti, jotka ilmaise oman tiedon/avunpyyntöön. Vasta sitten käy selväksi, mikä tie valitaan ja minkälainen tavoite tai jonkan aloitetaan ratkaisemaan.
Ei kovin moni tartu tilaisuuteen seisoa kiusaamiseen liittyvän ympäristössä, kiusaamiseen liittyvien ihmisten edessä - on tosi vaikea olla yksin ja sanoa, että kiusaaminen on jatkunut vuosia ja sitä pidetään normaalina, koska sillä ei enää ymmärretä erottaa kiusaamista ja kunnioitusta ja yhdessäolemisen arvostamista. On vaikea olla kaikkien edessä ja sanoa, että samat ihmiset ovat itse toteuttaneet kiusaamista tai suostuneet siihen. On vaikea sanoa - jotkut teistä ovat osoittanut minulle, että en ole teidän vertaisesi eikä samanarvoinen siellä, missä oikeasti sitä olen.
Minä tein sen – valitsin tilaisuuden puhua siitä, mitä tiedän. Kun olin tehnyt sen, jäin yksin - sanojen kuulijat lähtivät, eikä kukaan heistä valinnut näyttä tukea ja ymmärrystä. Ikään, kuin mitään ei olisi tapahtunut - yksi ihmine vain pysäytti niiden aikansa hetkeksi - he olivat paikalla, kun tapahtui ja sitten jatkoivat sieltä, mihin olivat jääneet.
Tunsin hämmennyksen huminaa sisälläni - sanani virtasivat edelleen sisälläni - puolustin itseäni, todistin sanojeni totuuden ja tiedon, että reagoida on välttämätöntä - se on MEILLE kaikille tärkeää. Tunteiden myrsky merkitsi sitä, että olin tarvinnut todellista huomiota ja kokemusta, minun vieressäni seisovasta toisesta, nähdäkseni, etten ollut yksin - että oli joku muukin, joka oli kokenut ja välittä - mutta sellaisena kuin olin, sellaisena myös jäin - olin yksin.
Minulla on todellisia kokemuksia siitä, millaista on olla lapsi, jota kiusataan - olen kokenut fyysistä ja henkistä väkivaltaa - lyömistä, nimittelyä, huomiotta jättämistä, vähättelyä - itseäni liittyvissä ympäristöissä, myös kotona - ikätovereiden, mutta myös aikuisten toimesta. Olen itsekin ollut kiusaaja. En saanut apua, en saanut tukea - mitä tapahtui, sitä ei kerrottu, sitä ei kerrottu sellaisenaan, sitä sanottiin itse aiheuttamiseksi ja todistettiin, että minulla oli vaatteita, ruokaa ja suojaa - minä oli kiittämätön, jos en arvostanut sitä, mitä minulle tehtiin. Se ei lopettanut kiusaamista tai nimennyt sitä uudelleen - molemmat puolet olivat olemassa. Todellisuuteni on, että olin yksin aiheeni kanssa - se oli elämäni.
Lapsiani on kiusattu - olen seisonut heidän rinnallaan ja tukenut tarvittaessa, silloin ja siellä, missä se oli mahdollista - en ole ollut hiljaa tai mukava - olen selvinnyt saamastani huomiosta. Täytyy rehellisesti myöntää, että olen itse, äidin velvollisuuksia täyttävänä äitinä, aiheuttanut lapsilleni lisää epäoikeudenmukaisia kokemuksia – ei olisi halunnut, mutta se tapahtui, kun puhuin kiusaamisesta.
Kiusaamisesta tiedon jakamisella on ollut seurauksia - tavalla tai toisella lasta on rangaistu, enkä ole ollut hänen luonaan, sillä hetkellä, ottamassa vastuuta teoistani tai kantamassa seurauksia tasa-arvoisemmin kuin lapsi - toinen aikuinen, koulun henkilökunta, ikätoverit - heidän käyttämänsä, kiusaamisen torjunta ratkaisut ja siihen kiinnitetty huomio, ei ole ollut hyvä kokea. Toinen aikuinen ei ole tukenut lasta - hän on ratkaissut lasta, kun ongelma ja hänen ikätoverinsa ovat opettaneet häntä olemaan hiljaa - emme puhu siitä mitä teemme - jos haluat olla ME, olet hiljaa siitä.
Kokemukseni perusteella voin sanoa, että jos kiusaamisen ilmoittamisesta on kulunut kuukausi tai enemmän, vuosi tai enemmän - mutta samat opiskelijat ovat edelleen kiusaajia ja samat opiskelijat kiusaajia, niin tämä on todiste siitä, että aiemmat ratkaisut eivät ole toimineet. Mutta aika ei ole mennyt turhaan - lapset/ihmiset ovat kehittäneet taitojaan - kiusaaminen on muuttunut - sitä tehdään piilossa ja myös sallitun toiminnan puitteissa - se on näkyvissä, mutta naamioituna joksikin arkipäiväiseksi ja rajalliseksi.
Kiusaamisen käsittelyssä pelkkä valvonta ja tiukat säännöt eivät ole ratkaisu ongelman ratkaisemiseen, koska lapsi/ihminen jatkaa sitä, mitä hän tarvitsee sen ongelman, ratkaistakseen ja ilmaistakseen, mikä on hänen sisällään ja hänen edessään. Hän jatkaa, kunnes ei vieläkään ymmärrä, miksi hän sitä tarvitsee, eikä muuta toimivaa ja kätevää ratkaisua ole. Hänen on selviydyttävä siellä, missä hän on yksin - tämä on hänen todellisuutensa.
Sillä hetkellä, kun kerroin lapselleni, joka kiusasi, koska häntä kiusattiin ja joka toivoi, sillä tavoilla, välittävänsä syrjäytymisen hänelle tärkeästä porukasta - että kaikki fyysinen ja henkinen väkivalta on kiellettyä - näin hänen maailmansa romahtavan - minä, hänen äitinsä, kielsin hänelle tarvittava itse puolustusmekanismi - hänellä ei ollut muuta ratkaisua - hän ei tiennyt mitä tehdä ja miten selviytyä - hänen aivonsa olivat oikosulussa - hän tunsi mieletöntä pelkoa eikä ollut valmis keskustelemaan ja purkamaan tarinaansa. Tavallaan hänen elämänsä oli sillä hetkellä ohi - hän koki menetyksen. Hänen täytyi löytää uusi ratkaisu, mutta hän ei tiennyt mitä, miten tai toimiiko se.
Kiusaaminen perustuu huomioimiseen ja sen tarpeeseen. Kiusaaminen osoittaa, että et ole tasa-arvoinen muiden kanssa etkä ole arvokas sinänsä. Ihminen on vähemmän ja väärässä verrattuna muihin. Ollakseen, turvallisesti, yhdessä muiden kanssa, kiusatun/kiusaamista välttelevän tulee valita itselleen tietty rooli ja ilmaista itseään sellaisena - tämä tarkoittaa, että hänen on myös tehtävä sitä, mitä ja olemaan sellainen, minkälainen hän ei ole, miten hän itse ei valitsisi ja se tarkoittaa, että hänellä täytyy piilottaa/ pyyhkiä itsensä pois - hänen täytyy olla sopiva ja oikea niille, jotka kokevat ja katsovat hänet - hän koke sen kiusaamisena, koska pitää sitä pakotettuna.
Kiusaaminen tarkoittaa sitä, että se, pakotettu tai tarpeellinen oleminen eli rooli, ei arvosta ihmistä, vaan vähentää häntä - se ei auta häntä kasvamaan paremmaksi, vaan näyttää hänet vähempänä ja epätasa-arvoisena - se vie vapauden ja rohkeuksen olla oma itsensä - ihmisessä on pelko olla väärässä. Pelon perusteella hän valitsee "mielenkiintoisia" ratkaisuja ja käyttää niitä - tämä luo pohjan tarpeille - jatkuvalle puutteelle turvallisuudelle, rohkeudelle, oikeudelle olla oma itsensä, arvon vahvistukselle - tämä on konkreetisiltä ja näkyvältä ilmaistut huomion tarve, joka vääristyy ajassa - siitä tulee yleinen huomion tarve.
Nostamalla käteni tapaamisen päätyttyä ja puhumalla, täynnä tunteita ja ahdistusta, hieman hämmentyneenä ja liiallisilla suomenkielisillä virheillä, rehellisesti siitä, mitä tiesin kiusaamisesta ja miten se oli vaikuttanut lähiympäristössä ja myös minuun ja ilmoitin avun tarpeesta - olin ottanut itselleni hullun askeleen - minun eri ajat olivat kanssani - olin kiusaamista kokenut ihminen, joka sanoi - kiusaaminen ei ole hyväksyttävää.
Ei ole minun vallassani muuttaa sitä, mitä ei ole valittu muutettavaksi – kiusaamisen todellisia syitä. Mutta minulla oli ja minulla on mahdollisuus tuoda tietoni julkisuuteen - minulla oli ja on mahdollisuus näyttää esimerkkiä lapsilleni - tiedon, että on erittäin tärkeää puhua siitä, mikä on itselleni tärkeää. Minä itse, joka olin pelännyt koko puhumisen ajan ja myös nyt tunnen pelkoa siitä, että minut vaiennetaan tai, että ei saa sanoa tai, et minua ei kuunnella, olin/olen ilmoittanut itselleni - en ole hiljaa enkä pelkää muiden huomiota tai huomiotta jättämistä tai vähentämistä tai hiljaisuutta - tiedän arvoni - kukaan muu ei voi antaa sitä minulle tai ottaa sitä minulta. Mikään rooli ei ole niin arvokas, että suostuisin vähättelemään itseäsi.
Kiusaaminen ei ole kadonnut, sillä nykypäivän ratkaisu opettaa ihmisiä vaihtamaan ihoaan ja valehtelemaan - teot, sanat, itsetunto ja ulkoiset kasvot eivät täsmää - suora kokemus osoittaa, että kiusaamisesta vaikeneminen/ sen vähentäminen on parempi ratkaisu - muussa tapauksessa väärä ja hylkäävä huomio ja välttäminen on taattu. Huonon tunnehygienian ja itsetunnon kanssa kamppailevat eivät pysty selviytymään heihin suoraan vaikuttavasta tiedosta - kiusaaminen ei korista ketään eikä takaa tarvittavaa huomiota - ihminen ei valitse sitä, mikä saa hänet näyttämään muita vähemmän.
Jos ihminen ei ole, ihmisten maailmassa, oikeassa roolissa, niin häntä saa ja on mahdollinen kiusata – niin se on. Ihmiset ja ympäristö päättävät ja näyttävät etukäteen, mitkä ovat oikeat roolit - kotona, ulkona, koulussa, töissä, kylässä, kaupungissa, maalla, maailmassa. On ihmisen henkilökohtainen onnettomuus ja tragedia, jos hän ei saa roolia, joka vapauttaa hänet kiusaamisesta tai hän ei itse osaa/ ei valitse/ ei halua luoda itseään sellaiseksi - se voi onnistua vaihtamalla porukka tai ympäristöä, muuttuneessa maailmassa tai seuraavassa elämässä – mutta ihmisellä täytyy selviytyä siellä, missä hänen todellisuus tapahtuu
Suurin rohkeus ja vapaus on elää aidona ja rehellisenä itsenä - puhua tärkeästä - puhua siitä, mitä voidaan muuttaa. Ymmärtääkseen sen, mitä on muutettava, on otettava vastuu ja puhuttava siitä ja kuunnellaan mitä, miksi ja miten on tehty. Hiljaisuus ei mitätöi tai tee hyväksi sitä, mitä on tehty ja todellisuudessa ei ole ollut hyvää.
Marianne
13.09.2024.a
